PÄIVÄKIRJA
12.08.2012 - Unelmahevonen
Olin jo pitkään harkinnut toista hevosta, kunnon puoliveristä. Kunnon rusettihaita, joka ei pelkäisi mitään ja varoisi esteitä. Eksyin Pohjois-Suomeen kokeilemaan yhtä hevosta, se oli hyvin kuuma hevonen, eikä sopinut minulle ollenkaan. Koeratsastuksen jälkeen vein hevosen tarhaan, jossa oleskeli yksi suomenhevonen. Yksi niistä, hyvin kaunis rautias katsoi minua kauempaa. En voinut olla kysymättä mikä hevosen nimi oli. -Vaalea Unelma, he vastasivat. Kysyin oliko se myynnissä. Myyjä, pulleahko mies kohautti hartioitaan ja sanoi: "kyllähän se muutamalla tonnilla lähtee." Ratsastin hevosen, mutta jätin sen tallille. Olin kuitenkin etsimässä kilpahevosta.
Hevonen, Unelma jäi kuitenkin mieleeni. Kävin koeratsastamassa muutaman hevosen, mutta mikään ei tuntunut oikealta. Mielikuvissani seikkaili edelleen vaaleanrautias nuori tamma, joka tuntui selästä niin ihanalle, hieman vaativalle, mutta ihanalle. Parin viikon jälkeen en enään kestänyt. Soitin miehelle, ja kysyin tammasta. Helpotuksekseni tamma,Vaalea Unelma oli vielä tallilla. Varasin ajan toiseen koeratsastukseen ja kävin testaamassa tammaan. Me olimme luodut toisillemme! Sovimme kaupoista, seuraavana päivänä eläinlääkäri teki tarkastuksen ja sitä seuraavana päivänä lähdin hakemaan Nellaa uuteen kotiinsa, Mustikkapolkuun. En ollut ostanut rusettihaita, en puoliveristä, vaan Suomenhevosen, joka ei ollut kisakenttää nähnytkään, mutta ostin hevosen joka vei totaalisesti sydämeni
Ajoin autoa, hevoskuljetusauto kiinni autossa. Ajoimme hyvin rauhallisesti, jokaisessa käännöksessä vauhtimme hiipui etana vauhtiin. Pian käännyimme mustikseen menevälle pienelle mäkiselle soratielle. Kun Mustiksen uusi tallirakennus alkoi näkyä, käänsin auton tallin pihaan. Pysäytin auton ja heitin avaimet farkkujeni taskuun.
“Te tulitte!” Kathreen huudahti ja tuli pihalle Villa Aliisasta.
“Jep, otetaan tamma ulos, meillä on ollu pitkä matka”, sanoin.
“juu”, Kathreen sanoi ja alkoi avata traileria. Saimme takaluukun auki. Menin traikkuun sisälle ja irrotin tamman riimunnarun puomista. Tamma asteli varmasti pois traikusta, ja pian tamma seisoi pihalla ja katseli ympärilleen.
“Oiku se on kaunis”, Kathreen sanoi ja silitti tamman kaulaa.
“on se”, sanoin ja aloin ottamaan kuljetussuojia pois tamman jaloista. Kathreen riisui Nellan loimen .
“Voisitko sää viedä noi suojat ja sen loimen sisälle, nii mä vähän kävelytän tätä tammaa, onhan tää seissy monta tuntia traikus”, pyysin.
“kyllä mä voin”, Kathreen sanoi ja lähti kantamaan ensiksi loimea talliin. Nyt Bambikin tuli pihalle ihastelemaan tammaa.
“Menikö matka hyvin?” Bambi kysyi ensimmäiseksi.
“Meni ihan yllättävän hyvin, vaikka myyjä sanoi ettei tää oo matkustanu ku pari kertaa aivan pikkuisena tamma- ja varsa näyttelyihin, nii tää oli tosi rauhallisesti ja meni koppiinki kuin vanha tekijä”, kehuin Nellaa, joka ei enään malttanut pysyä paikoillaan.
“Vie se siihen tyhjään karsinaan tallissa, sitten kun oot kävelyttäny sitä”, Bambi sanoi.
“Selvä, me mennään nyt!” sanoin ja kannustin tamman liikkeelle. Nella kulki nätisti vierelläni ja katseli ympärilleen. Välillä se hieman hirnahti ja sai vastaukseksi jostain kaukaa jonkun tallin hevosen hirnahduksen.
Kävelimme laitumille asti. Nella hirnui muille hevosille innokkaasti. Muut ravasivat laitumen reunaan katsomaan meitä. Seisoimme hetken siinä tiellä ja sitten käännyimme jo takaisin. Kerran tamma veti minut ojan reunaan syömään, ja sain sitä hetken vetää sieltä pois. Tuo olisi tapa. joka olisi hyvä saada kitkettyä pois, ajattelin mielessäni. Tulimme takaisin tallipihaan ja talutin tamman sisälle talliin. Tallissa oli vain muutama hevonen, joista jokainen hirnui innoissaan uudelle tulokkaalle. Talutin tamman uuteen karsinaansa, jonka ovea koristi jo lappu, jossa luki tamman nimi, Vaalea Unelma.
Riisuin riimun pois tamman päästä.
“Tervetuloa kotiin, Nella”, kuiskasin tamman korvaan ja jätin sen tutkimaan uutta karsinaansa.
http://mustikkapolku.proboards.com/thread/71/daw-kumppanit?page=4#ixzz3N2sNB5WA
Hevonen, Unelma jäi kuitenkin mieleeni. Kävin koeratsastamassa muutaman hevosen, mutta mikään ei tuntunut oikealta. Mielikuvissani seikkaili edelleen vaaleanrautias nuori tamma, joka tuntui selästä niin ihanalle, hieman vaativalle, mutta ihanalle. Parin viikon jälkeen en enään kestänyt. Soitin miehelle, ja kysyin tammasta. Helpotuksekseni tamma,Vaalea Unelma oli vielä tallilla. Varasin ajan toiseen koeratsastukseen ja kävin testaamassa tammaan. Me olimme luodut toisillemme! Sovimme kaupoista, seuraavana päivänä eläinlääkäri teki tarkastuksen ja sitä seuraavana päivänä lähdin hakemaan Nellaa uuteen kotiinsa, Mustikkapolkuun. En ollut ostanut rusettihaita, en puoliveristä, vaan Suomenhevosen, joka ei ollut kisakenttää nähnytkään, mutta ostin hevosen joka vei totaalisesti sydämeni
Ajoin autoa, hevoskuljetusauto kiinni autossa. Ajoimme hyvin rauhallisesti, jokaisessa käännöksessä vauhtimme hiipui etana vauhtiin. Pian käännyimme mustikseen menevälle pienelle mäkiselle soratielle. Kun Mustiksen uusi tallirakennus alkoi näkyä, käänsin auton tallin pihaan. Pysäytin auton ja heitin avaimet farkkujeni taskuun.
“Te tulitte!” Kathreen huudahti ja tuli pihalle Villa Aliisasta.
“Jep, otetaan tamma ulos, meillä on ollu pitkä matka”, sanoin.
“juu”, Kathreen sanoi ja alkoi avata traileria. Saimme takaluukun auki. Menin traikkuun sisälle ja irrotin tamman riimunnarun puomista. Tamma asteli varmasti pois traikusta, ja pian tamma seisoi pihalla ja katseli ympärilleen.
“Oiku se on kaunis”, Kathreen sanoi ja silitti tamman kaulaa.
“on se”, sanoin ja aloin ottamaan kuljetussuojia pois tamman jaloista. Kathreen riisui Nellan loimen .
“Voisitko sää viedä noi suojat ja sen loimen sisälle, nii mä vähän kävelytän tätä tammaa, onhan tää seissy monta tuntia traikus”, pyysin.
“kyllä mä voin”, Kathreen sanoi ja lähti kantamaan ensiksi loimea talliin. Nyt Bambikin tuli pihalle ihastelemaan tammaa.
“Menikö matka hyvin?” Bambi kysyi ensimmäiseksi.
“Meni ihan yllättävän hyvin, vaikka myyjä sanoi ettei tää oo matkustanu ku pari kertaa aivan pikkuisena tamma- ja varsa näyttelyihin, nii tää oli tosi rauhallisesti ja meni koppiinki kuin vanha tekijä”, kehuin Nellaa, joka ei enään malttanut pysyä paikoillaan.
“Vie se siihen tyhjään karsinaan tallissa, sitten kun oot kävelyttäny sitä”, Bambi sanoi.
“Selvä, me mennään nyt!” sanoin ja kannustin tamman liikkeelle. Nella kulki nätisti vierelläni ja katseli ympärilleen. Välillä se hieman hirnahti ja sai vastaukseksi jostain kaukaa jonkun tallin hevosen hirnahduksen.
Kävelimme laitumille asti. Nella hirnui muille hevosille innokkaasti. Muut ravasivat laitumen reunaan katsomaan meitä. Seisoimme hetken siinä tiellä ja sitten käännyimme jo takaisin. Kerran tamma veti minut ojan reunaan syömään, ja sain sitä hetken vetää sieltä pois. Tuo olisi tapa. joka olisi hyvä saada kitkettyä pois, ajattelin mielessäni. Tulimme takaisin tallipihaan ja talutin tamman sisälle talliin. Tallissa oli vain muutama hevonen, joista jokainen hirnui innoissaan uudelle tulokkaalle. Talutin tamman uuteen karsinaansa, jonka ovea koristi jo lappu, jossa luki tamman nimi, Vaalea Unelma.
Riisuin riimun pois tamman päästä.
“Tervetuloa kotiin, Nella”, kuiskasin tamman korvaan ja jätin sen tutkimaan uutta karsinaansa.
http://mustikkapolku.proboards.com/thread/71/daw-kumppanit?page=4#ixzz3N2sNB5WA
15.08.2012 Ei niin mukava aamuyllätys
Aamulla makasin hiljaa sängyssäni, ja mietin mitä olin oikein tehnyt. Minun oli pitänyt ostaa tasokas kilpahevonen, ja mukaani oli tarttunut iso, kömpelö ja nuori suomenhevonen. Hetkittäin jopa kaduin Nellan ostoa. Ajatukset kuitenkin kaikkosi sekunninmurto-osassa mielestäni, kun Kat ryntäsi sisään ja huusi:
“Sun heppas oli takapihalla!”
“Mitää? Siis.. missä!? Sakariko?!”, vastasin järkyttyneenä. Ponkaisin sängystä ylös ja olin jo menossa alakertaan kun Kathreen sanoi.
“Ei, Sakke, vaan Nella. Se otettiin jo muutenkin kiinni sieltä, et sulla ei oo mikään kiire”, Kathreen sanoi ja vasta nyt huomasin hänen huohottavan.
“Siis.. Nella?”, kysyin ihmeessäni ja pysähdyin oven rakoon.
“Nellapa, Nella, vaalea suomenhevonen”, Kathreen tokaisi. Olin hyvin ihmeissäni. Siis Nella oli karannut? Saken nyt olisi ymmärtänyt, mutta Nella?
“Miten se oikein pääs sinne?” kysyin.
“Ei mitään hajua. Illalla kun Bambi teki iltatallia se oli kyllä tallissa. Nyt kun oltiin Bambin kaa lähes tekeen aamutallia, katsahdin lämpömittaria takapihan mittarista, ja sain melkein sydärin kun iso suokkiputte laidunsi siinä ikkunan alla. Bambi sai vetää sitä ihan kunnolla että sai sen pään pois maasta”, Kathreen selitti.
“Edellisten omistajien kaa ei kyl ollu mitään puhetta että tää tamma karkailis..” sanoin ja huokaisin. Sen lisäksi että olin hankkinut ison, kömpelön ja nuoren suomenhevosen, olin hankkinut myös hevosen joka osasi näköjään karata.
“Mä taidan lähtee kattoo sitä tammaa”, sanoin.
“juu”, Kathreen sanoi ja asteli omaan huoneeseensa.
Vaihdoin Collanit ja hupparin pikavauhtia päälle ja juoksin alakertaan. Laitoin Crocksit jalkoihini ja lähdin talliin. Tallissa Bambi hyräili ja lakaisi tallin käytävää. Hyräily tosin loppui kuin seinään, kun nainen huomasi minut tallin ovella.
“Huomenta”, Bambi sanoi hymyillen.
“huomenta vaan”, sanoin vastaukseksi.
“Saatte sitten Kathreenin kanssa päiväruokinnan jälkeen ruuvata tohon Nellan karsinaan järemmän lukon”, Bambi selitti.
“Jep, meistä kukaan ei halua, että tää löytyy useamminkin tallin ulkopuolelta aamuisin”, huokaisin. Bambi sai lakaistua tallin käytävän, ja ilmoitti menevänsä tekemään paperihommia toimistoon. Itse päätin ottaa Nellan harjaukseen ja sen jälkeen lähtisimme kentälle tekemään talutusharjoituksia.
http://mustikkapolku.proboards.com/thread/71/daw-kumppanit?page=4#ixzz3N2sfA7bl
“Sun heppas oli takapihalla!”
“Mitää? Siis.. missä!? Sakariko?!”, vastasin järkyttyneenä. Ponkaisin sängystä ylös ja olin jo menossa alakertaan kun Kathreen sanoi.
“Ei, Sakke, vaan Nella. Se otettiin jo muutenkin kiinni sieltä, et sulla ei oo mikään kiire”, Kathreen sanoi ja vasta nyt huomasin hänen huohottavan.
“Siis.. Nella?”, kysyin ihmeessäni ja pysähdyin oven rakoon.
“Nellapa, Nella, vaalea suomenhevonen”, Kathreen tokaisi. Olin hyvin ihmeissäni. Siis Nella oli karannut? Saken nyt olisi ymmärtänyt, mutta Nella?
“Miten se oikein pääs sinne?” kysyin.
“Ei mitään hajua. Illalla kun Bambi teki iltatallia se oli kyllä tallissa. Nyt kun oltiin Bambin kaa lähes tekeen aamutallia, katsahdin lämpömittaria takapihan mittarista, ja sain melkein sydärin kun iso suokkiputte laidunsi siinä ikkunan alla. Bambi sai vetää sitä ihan kunnolla että sai sen pään pois maasta”, Kathreen selitti.
“Edellisten omistajien kaa ei kyl ollu mitään puhetta että tää tamma karkailis..” sanoin ja huokaisin. Sen lisäksi että olin hankkinut ison, kömpelön ja nuoren suomenhevosen, olin hankkinut myös hevosen joka osasi näköjään karata.
“Mä taidan lähtee kattoo sitä tammaa”, sanoin.
“juu”, Kathreen sanoi ja asteli omaan huoneeseensa.
Vaihdoin Collanit ja hupparin pikavauhtia päälle ja juoksin alakertaan. Laitoin Crocksit jalkoihini ja lähdin talliin. Tallissa Bambi hyräili ja lakaisi tallin käytävää. Hyräily tosin loppui kuin seinään, kun nainen huomasi minut tallin ovella.
“Huomenta”, Bambi sanoi hymyillen.
“huomenta vaan”, sanoin vastaukseksi.
“Saatte sitten Kathreenin kanssa päiväruokinnan jälkeen ruuvata tohon Nellan karsinaan järemmän lukon”, Bambi selitti.
“Jep, meistä kukaan ei halua, että tää löytyy useamminkin tallin ulkopuolelta aamuisin”, huokaisin. Bambi sai lakaistua tallin käytävän, ja ilmoitti menevänsä tekemään paperihommia toimistoon. Itse päätin ottaa Nellan harjaukseen ja sen jälkeen lähtisimme kentälle tekemään talutusharjoituksia.
http://mustikkapolku.proboards.com/thread/71/daw-kumppanit?page=4#ixzz3N2sfA7bl
25.8.2012 Tästä se lähtee
“No nii, Nella”, puhuin tammalleni. “Käykö että tänään käyttäytyisit, ja että meiän ensimmäinen ratsastus täällä menisi hyvin?” puhelin sille. Pyöritin samalla kumisualla tamman karvaa. Tamma katsoi minua vain nappisilmillään. Onneksi tamma käyttäytyi edes harjattaessa nimensä mukaisesti. Se seisoi niin nätisti paikoillaan, ja kaviotkin se nosti valmiiksi ylös. Tämän hevosen kanssa harjaaminen oli oikeasti mukavaa! Putsasin tamman kaviot ja setvitin sen pitkän ja pörheän otsatukan ja letitin sen pitkälle letille. Hain satulahuoneesta uudet, vielä käyttämättömät, violetin väriset jännesuojat jotka laitoin tamman etujalkoihin. Hain satulahuoneesta satulan ja suitset. Satulaa laittaessa tamman korvat tuskin liikahtivatkaan. Satulavyönkin sain kiristää ilman näykkäys- tai pullistelu yrityksiä.
Suitsia laittaessa tamma nosti päänsä kattoon. Jotenkuten sain laitettua kiiltävät nivelkuolaimet tamman suuhun. Niskahihnaa oli vaikea saada korvan taakse, mutta kun vihdoin varpaillani seisoessani se onnistui, tamma laski heti päänsä alas ja sain aivan rauhassa laittaa turpa- ja leukaremmin kiinni. Otin karsinan vierestä kypäräni sekä pitkän kouluraipan. Laitoin myös hanskat käteeni. Otin tamman ohjat pois kaulalta ja maiskautin tamman liikkeelle.
Koko matkan kentälle saakka talutin Nellan tiukastit ohjista pitäen. Tamma oli jo viikon aikana lähtenyt taluttaessa useammin kuin kerran viemään minua aivan holtittomasti. Tällä kertaa olin valmiina tamman vienti yrityksiin. Kerran tamma yritti lähteä heinäkasan perään, mutta nopeana murahdin tammalle kovaan ääneen ja raipan avulla jatkoimme matkaa kentälle. Kentällä talutin tamman kaartoon, keskelle kenttää. Kiristin tamman satulavyötä, minkä Nella antoi tehdä ilman ongelmia. Heitin suitset kaulalle ja laskin jalustimet alas. Vaivoin sain lyhyen jalkani jalustimeen ja ponkaistua itseni ylös selkään. Mutta eihän se ollut ihme, olihan tamma minuakin pari senttiä korkeampi! Selässä lyhensin hieman jalustimia, Nellan seistessä nätisti paikoillaan. Satulavyötäkin kiristin vielä reiällä kireämmälle.
Kannustin tamman liikkeelle ja lähdimme kävelemään alkukäyntejä. Tamman selkä tuntui leveältä, vielä leveämmältä kuin Sessan selkä. Milloinkohan ratsastaisin taas Sessalla? mietiskelin alkukäyntejä kävellessäni. Ajattelin ratsastaa tänään vain askellajit ja asetukset läpi. Huomenna voisimme sitten vaikka maastoilla.. Muutaman kierroksen jälkeen otin ohjat tuntumalle ja aloin työskennellä tammaa käynnissä. Huomasin pian, ettei Nellan selässä voinut alkaa matkustamaan, tai tamman vauhti alkoi hidastua ja kulmat isontua. Kulmiin tamma oli vaikea saada. Nella ei vain kuunnellut pohjetta. Raipan avulla aloin saada sitä lähemmäs kulmaa, mutta vieläkin lähemmäksi olisimme voineet mennä. Päätinkin tehdä harjoitusta niin, että ratsastaisin aivan suoraa niin että hevosen pää olisi kentän aidan yläpuolella, pysäyttäisin siihen ja sitten kääntäisin ja jatkaisin uraa pitkin.
Tehtävä osoittautui yllättävän vaikeaksi. Tammaa oli todella vaikea saada kulmiin asti ja lopulta itselläkin alkoi mennä hermo. Aivan täydellistä suoritusta emme tehtävästä saaneet millään ja lopulta luovutin, vaikkei luovuttaminen kuulunut luonteeseeni. Päätin vaihtaa suuntaa, ja yrittää saada tammaa kulkemaan edes toiseen suuntaan. Huomasin pian, että oikeaan suuntaan tamma oli ollut paljon vaikeampi. Vasempaan taas sain tamman paremmin kulmiin, vaikka se yrittikin oikoa niitä kokoajan. Tein käynnissä vielä hieman lisäyksiä. Reippaaseen käyntiin tamman sai raipan avustuksella, mutta sitten siirtyminen takaisin lyhyempään käyntiin ei meinannut onnistua, vaan tamma vain pysähtyi. Hetken aikaa tein tätä tehtävää ja sitten siirsin tamman raviin. Pian huomasin tamman olevan yllättävän herkkä kädelle. Asettuminen kyllä vaati enemmän tekemistä, mutta pidätteet menivät heti läpi. Tamma siirtyi käyntiin kuin taikaiskusta. Vauhdin lisääminen vaati hieman enemmän tekemistä. Nella olisi niin mielellään vain lönkötellyt hitaasti kentän ympäri. Ravasin molempiin suuntiin ja tein muutamia pääty-ympyröitä.
Pääty-ympyröilläkin sain tehdä todella paljon töitä jotta tamma ei oikonut ja asettui. Lopulta olin tyytyväinen tulokseen ja siirsin tamman käyntiin ja annoin sille hetkeksi pitkät ohjat. Päätin laukata tänään vain suoralla uralla, niin että saisin vain ehjän ja pyörivän laukan, jota olisi sitten helppo lähteä työstämään seuraavilla ratsastuskerroilla. Kokosin ohjat uudestaan tuntumalle ja aloin valmistella laukannostoa herättelemällä tammaa. Päätin nostaa laukan päädynjälkeen kulmasta, jotta saisin helpommin nostettua oikean laukan. Ennen kulmaa herättelin Nellaa lisää ja kulmassa annoin Nellalle laukka pohkeet ja raipan vielä pohkeen taakse. Tamma nosti hitaasti pyörivän laukan, ja meinasi heti siirtyä takaisin raviin. Itsepäisenä ihmisenä annoin kuitenkin lisää pohkeita ja napautin raipalla Nellan takalistoon. Pari kierrosta laukattuamme tamman laukka pyöri kivasti, joten siirsin sen raviin ja vaihdoin suunnan. Toiseenkin suuntaan laukat sujuivat hyvin, joten päätin sitten lopetella siihen. Ravailimme vielä molempiin suuntiin ja lopetimme ratsastuksen loppukäynteihin.
Ohjasin Nellan kaartoon kentän keskelle ja hyppäsin sitten alas selästä. Löysäsin heti satulavyötä ja nostin jalustimet ylös. Otin ohjat kaulalta ja lähdin taluttamaan tammaa talliin. Tulomatka talliin sujui hyvin, Nella ei joko jaksanut tai sitten vain viitsinyt temppuilla, joten talliin päästyämme kehuin tammaa vuolaasti. Riisuin tammalta varusteet ja putsasin kaviot. Laitoin vielä uutuuttaan puhtaan riimun tamman päähän ja jo hieman kulahtaneen riimunnarun kiinni tamman riimuun. Kiersin riimunnarun turvan ympäri, jotta välttyisimme viemis-yrityksiltä ja sitten lähdimme kohti tarhoja.
http://mustikkapolku.proboards.com/thread/71/daw-kumppanit?page=4#ixzz3N2tA1HbY
14.9.2012 Syksyistä tunnelmaa
"Minkä ihmeen takia pitää olla niin synkkää ja pimeetä", huokaisin Cidalle tallissa.
"Niinpä. Kokoajan tulee vaan vettä ja vettä", Cida huokaisi.
"Syksy masentaa mua.. Olis ees aurinkoista niin ruskan värit tois mukavan tunnelman", sanoin haukotellen.
"Jep. Mut hei, mun tarvii nyt mennä hakeen Deli tarhasta", Cida sanoi yhtäkkiä ja lähti kohti tarhoja. Itse jäin seisomaan tallin käytävälle. Ulkona satoi nytkin. Oli pimeää ja synkkää. Suurinosa hevosista oli karsinoissaan napsimassa heinänkorsia suihinsa.
Astelin Nellan karsinaan ja tamma katsoikin minua korvat hörössä. Tamma oli alkanut pikkuhiljaa luottaa minuun, muttei meidän välissä vielä sidettä ollut. Se tulisi sitten ajan kanssa. Olin jo aikasemmin ajankuluksi harjannut Nellan, joten hain vain satulahuoneesta tamman suitset.
Aluksi Nella nosti päänsä taivaisiin, yrittäessäni laittaa sille suitsia. Lopulta suitset olivat päässä. Monien suostuttelujen ja anelujen jälkeen. Hain kypäräni ja lähdimme maneesiin.
Ulkona satoi kaatamalla, joten kannustin Nellan raviin ja juoksimme maneesin ovelle. Avasin maneesin nitisevän oven ja talutin pörheän tammani sinne. Maneesissa ei ollut muita. Sade ripsotti kattoon, mikä aiheutti maneesiin erikoisen äänen, jota Nella aluksi hieman säikkyi.
Maneesin keskellä oli punainen muovinen penkki. Talutin Nellan penkin viereen ja hyppäsin penkiltä sen selkään. Kannustin Nellan liikkeelle ja aloimme kiertää maneesia. Päätin ratsastaa vain rennosti, sen verran että hevonen tuntuisi hyvältä. Vedin takkini vetoketjun kokonaan kiinni lämmetäkseni ja kokosin hieman ohjia. Nellan lämmin selkä lämmitti mukavasti takapuolta. Nella kulki alusta lähtien suhteellisen rentona. Olin huomannut että Nella toimi ilman satulaa ratsastaessa aina rennommin kuin satulan kanssa. Tamma hakeutui nopeasti kuolaimelle ja alkoi käyttää takapäätään. Tein vain helppoja juttuja, käyntiä ja hieman ravia. Ravi toimi paremmin kuin käynti. Itselleni ravi oli kaikkein vahvin askellaji. Osasin työskennellä siinä parhaiten. Käynnissä usein kiirehdin turhaan ja laukassa vauhti usein lisääntyi ja lisääntyi. Nellakin rentoutui pian ravissa. En ottanut laukkaa ollenkaan vaan kehuin paljon Nellaa ja päätin että tämä riittäisi.
Kävelimme pitkään pitkin ohjin maneesissa. Itse aloin hieman temppuilla ja tasapainoilla. Käännyin selässä takaperin, eikä Nella välittänyt siitä ollenkaan, kulki vain rauhallisesti eteenpäin. Kävelyjen jälkeen tulin alas selästä ja talutin Nellan takaisin talliin. Ulkona oli vain entistä pimeämpää ja synkempää. Saattoi olla että myrsky oli tulossa. Tallissa riisuin Nellalta suitset ja vein ne satulahuoneeseen. Sen jälkeen menin Nellan karsinaan ja jäin rapsuttelemaan sitä sinne.
http://mustikkapolku.proboards.com/thread/71/daw-kumppanit?page=4#ixzz3N2taSll8
30.11.2012 Valoa pimeässä syksyssä
Melkein hypin onnesta. Ajoin juuri Nellan kanssa klinikalta kotiin, missä oltiin todettu, että Nella oli kantavana. Olimme muutaman kerran yrittäneet jo astuttaa Nellaa Rontilla, ja nyt se oli onnistunut! En pysynyt nahoissani auton ratissa, joten minun oli pakko soittaa Kat:ille ja kertoa ilouutiset. Soitin myös Linalle, joka oli myös yhtä innoissaan hoitohevosensa tulevasta varsasta. Nyt pitäisi vain odottaa. Laskettu syntymäaika varsalle oli 10.1, eli uudenvuoden jälkeen. En tiennyt kumpaa toivoa, -tammaa vai oria, mutta loppujenlopuksi, ei sillä olisi mitään väliä. Se olisi silti, ensimmäinen ihkaoma varsa, omasta hevosesta!
Pääsin lopulta tallipihaan, missä Kathreen oli meitä vastasta. Pysäytin auton ja otimme Kathreenin kanssa Nellan kyydistä pois. Otimme yhteisvoimin Kathreenin kanssa Nellalta kuljetussuojat pois, sitten lähdin Nellan kanssa kävelemään hetkeksi metsätielle ja fiilistelemään tulevasta varsasta!
http://mustikkapolku.proboards.com/thread/71/daw-kumppanit?page=4#ixzz3N2u4bW2X
2.2.2013 Vieroitushoitoa
“No niin, tulkaa kaartoon. Kaikki hepat talliin, hikisille fleecet päälle, kiitos!” kerron ja päätän samalla lauantain viimeisen tunnin. Katson kuinka ratsastaja yksi kerrallaan saa ratsunsa kaartoon ja tulee selästä alas. Kun kaikki tunnin viisi hevosta ratsastajineen pääsivät pois maanisista, sammutin valot ja laitoin oven kiinni. Katsoin, että kaikki pääsivät turvallisesti talliin, ilman että Tomppa tai kukaan muukaan olisi karannut omille teilleen. Kävelin myös talliin ja etsin käsiini Linan, jonka nappasin mukaani. Sitten vaihdoin suunnakseni tammojen tarhan, jossa uusi pieni kullannuppuni Nellan kanssa asusti.
Blondista oli kuoriutunut hyvin rento ja reilu kaveri. Se oppi nopeasti asioita, onneksemme se ei ollut vielä oppinut huonoja tapoja. Varsa oli jo puolivuotias ja vieroitustakin aloitettiin pikkuhiljaa. Tänään aioin jatkaa sitä.
“Ota sää Nella, nii mää otan ton varsulin”, sanoin Linalle joka teki työtä käskettyä. Aluksi Blondi ei olisi halunnut lähteä, mutta kun se huomasi että jäisi ilman äitiä, tuli sillekin kiire mukaan. Sitten menimme hyvässä järjestyksessä, Lina ja Nella edellämme talliin. Laitoimme varsan Nellan karsinaan, ja Nellan käytävälle, aivan karsinan viereen.
“Jos sä laitat Nellan valmiiksi, nii mä käyn hieman ratsastamassa sitä, samalla tää varsa saa opetella hieman yksinoloa”, selostin.
“Juu”, Lina vastasi ja lähti hakemaan Nellan harjoja. Lina toi tullessaan myös Blondille hankitut harjat, joilla aloinkin sitten varsaa harjailemaan.
Olin yllättynyt siitä, kuinka helppo varsa Blondi oikeastaan olikaan. Joistain asioista, kuten kavioiden nostelusta oli tarvinnut keskustella jonkin aikaa, mutta muuten kaikki oli sujunut hyvin. Eriasia se oli silloin kun Sakke oli pieni. Blondi käyttäytyi tänäänkin kuin mallioppilas, emäänsäkin paremmin, jota taas ei olisi harjaustuokio voinut kiinnostaa yhtään enempää. Nella yritti steppailla ympäriinsä ja pisti joka asiassa hanttiin. Mietin vain mitä ratsastuksesta oikein tulisikaan. Kun olin saanut Blondin hoidettua, annoin Linalle käskyn laittaa Nellalle varusteet päälle ja lähdin itse hakemaan kypärää ja raippaani.
Tulin takaisin noin kymmenen minuutin kuluttua, jolloin Lina oli jo saanut Nellan varusteisiin.
“Tässä ois hevonen valmiina”, Lina sanoi.
“Kiitos. Et viitsis pyörii täs tallis ja kattoo ettei tää varsa aivan kuole, kun äiti lähtee töihin”, pyysin.
“Juu, kai mä voin. Kauas neiti aikoi ratsastaa?” Lina kysyi.
“Varmaan sellasen puoltuntia, en varmaan pidempään. Sillei, että saan avut läpi”, kerroin ja irrotin riimun Nellan kaulalta.
“Selvä”, Lina sanoi ja lähdin sitten kohti maneesia. Jo pihalla Nella alkoi katsella taakseen ja ihmettelemään minne Blondi jäi. Ensimmäiset kutsuhuudot Nella järjesti jo ennen kuin päästiin maneesin ovelle.
Ratsastus Nellalla oli todella rasittavaa. Tamma ei pystynyt keskittymään, vaan sillä oli niin kova hätä varsansa perään, ettei mistään tullut mitään. Jouduin ratsastamaan sitä paljon pelkästään käynnissä. Ravissa Nella oli hieman helpompi, mutta kumpaankin suuntaan saimme keskustella pitkään asetuksista ja rentoudesta. Lopulta päätin olla laukkaamatta, sillä aikaa oli jo nyt mennyt paljon, ja olisi aika palata talliin. Loppu verryttelin Nellan huolellisesti ja tulin sitten alas selästä. Talliin mentäessä jouduin huomauttamaan tammalle kävelyvauhdista useampaankin kertaan. Nellalla oli jo selvästi hyvin ikävä varsaansa. Lopulta kun pääsimme talliin annoin hevoseni henkilökohtaisen hoitajani Linan hoiviin ja aloin itse kysellä varsasta.
“Mites toi Blondi pärjäs ilman mammaa?” kysyin.
“Hyvin. Pari kertaa se hirnahti, mut sit se jo rentoutu ihan täysin”, Lina kertoi huolettomasti.
“Vai niin, Nella oliki sit aivan erimaata”, huokaisin. “Ja mä kun luulin, että vierotus ois raskasta sille varsalle, mutta tässä tapauksessa taitaakin olla ihan toisinpäin.”
“Näköjään”, Lina sanoi ja riisui tammalta varusteet. Annoin tytölle loimitusohjeet ja sanoin, että Nellan ja Blondin voisi jättää karsinaan. Sitten jätin Linan puunaamaan Nellaa ja lähdin kahville.
http://mustikkapolku.proboards.com/thread/71/daw-kumppanit?page=4#ixzz3N2uLUSss
Blondista oli kuoriutunut hyvin rento ja reilu kaveri. Se oppi nopeasti asioita, onneksemme se ei ollut vielä oppinut huonoja tapoja. Varsa oli jo puolivuotias ja vieroitustakin aloitettiin pikkuhiljaa. Tänään aioin jatkaa sitä.
“Ota sää Nella, nii mää otan ton varsulin”, sanoin Linalle joka teki työtä käskettyä. Aluksi Blondi ei olisi halunnut lähteä, mutta kun se huomasi että jäisi ilman äitiä, tuli sillekin kiire mukaan. Sitten menimme hyvässä järjestyksessä, Lina ja Nella edellämme talliin. Laitoimme varsan Nellan karsinaan, ja Nellan käytävälle, aivan karsinan viereen.
“Jos sä laitat Nellan valmiiksi, nii mä käyn hieman ratsastamassa sitä, samalla tää varsa saa opetella hieman yksinoloa”, selostin.
“Juu”, Lina vastasi ja lähti hakemaan Nellan harjoja. Lina toi tullessaan myös Blondille hankitut harjat, joilla aloinkin sitten varsaa harjailemaan.
Olin yllättynyt siitä, kuinka helppo varsa Blondi oikeastaan olikaan. Joistain asioista, kuten kavioiden nostelusta oli tarvinnut keskustella jonkin aikaa, mutta muuten kaikki oli sujunut hyvin. Eriasia se oli silloin kun Sakke oli pieni. Blondi käyttäytyi tänäänkin kuin mallioppilas, emäänsäkin paremmin, jota taas ei olisi harjaustuokio voinut kiinnostaa yhtään enempää. Nella yritti steppailla ympäriinsä ja pisti joka asiassa hanttiin. Mietin vain mitä ratsastuksesta oikein tulisikaan. Kun olin saanut Blondin hoidettua, annoin Linalle käskyn laittaa Nellalle varusteet päälle ja lähdin itse hakemaan kypärää ja raippaani.
Tulin takaisin noin kymmenen minuutin kuluttua, jolloin Lina oli jo saanut Nellan varusteisiin.
“Tässä ois hevonen valmiina”, Lina sanoi.
“Kiitos. Et viitsis pyörii täs tallis ja kattoo ettei tää varsa aivan kuole, kun äiti lähtee töihin”, pyysin.
“Juu, kai mä voin. Kauas neiti aikoi ratsastaa?” Lina kysyi.
“Varmaan sellasen puoltuntia, en varmaan pidempään. Sillei, että saan avut läpi”, kerroin ja irrotin riimun Nellan kaulalta.
“Selvä”, Lina sanoi ja lähdin sitten kohti maneesia. Jo pihalla Nella alkoi katsella taakseen ja ihmettelemään minne Blondi jäi. Ensimmäiset kutsuhuudot Nella järjesti jo ennen kuin päästiin maneesin ovelle.
Ratsastus Nellalla oli todella rasittavaa. Tamma ei pystynyt keskittymään, vaan sillä oli niin kova hätä varsansa perään, ettei mistään tullut mitään. Jouduin ratsastamaan sitä paljon pelkästään käynnissä. Ravissa Nella oli hieman helpompi, mutta kumpaankin suuntaan saimme keskustella pitkään asetuksista ja rentoudesta. Lopulta päätin olla laukkaamatta, sillä aikaa oli jo nyt mennyt paljon, ja olisi aika palata talliin. Loppu verryttelin Nellan huolellisesti ja tulin sitten alas selästä. Talliin mentäessä jouduin huomauttamaan tammalle kävelyvauhdista useampaankin kertaan. Nellalla oli jo selvästi hyvin ikävä varsaansa. Lopulta kun pääsimme talliin annoin hevoseni henkilökohtaisen hoitajani Linan hoiviin ja aloin itse kysellä varsasta.
“Mites toi Blondi pärjäs ilman mammaa?” kysyin.
“Hyvin. Pari kertaa se hirnahti, mut sit se jo rentoutu ihan täysin”, Lina kertoi huolettomasti.
“Vai niin, Nella oliki sit aivan erimaata”, huokaisin. “Ja mä kun luulin, että vierotus ois raskasta sille varsalle, mutta tässä tapauksessa taitaakin olla ihan toisinpäin.”
“Näköjään”, Lina sanoi ja riisui tammalta varusteet. Annoin tytölle loimitusohjeet ja sanoin, että Nellan ja Blondin voisi jättää karsinaan. Sitten jätin Linan puunaamaan Nellaa ja lähdin kahville.
http://mustikkapolku.proboards.com/thread/71/daw-kumppanit?page=4#ixzz3N2uLUSss
19.2.2013 Nella kisakuntoon -osa 1
Painoin enteriä tietokoneen näppäimistöllä.
“Sinne meni!” huusin Kat’lle keittiöön. Laitoin läppärin kannen kiinni ja laitoin sen sohvapöydälle.
“Saadaanki pitkästä aikaa lähteä yhessä kisaamaan”, sanoin. Olin juuri ilmoittanut itseni Kat’n ehdotuksesta Vaahterapolun estekilpailuihin. Ratsuksi olin päättänyt ottaa Nellan. Kisakokemusta tammalle ei vielä ollut lupautunut, ja nyt varsan jälkeen liikutuskin oli ollut rentoa. Nyt meillä oli tavoite, startata 70-80cm maaliskuun alussa. Lämmittely luokaksi olin valinnut myös 50-60cm luokan. Kat oli myös lähdössä samaisiin kisoihin, uudella lupauksellaan Gagalla.
“Mä taidankin tänään muistella Nellan kanssa miten hypätään esteitä. Ties vaikka innostuttaisiinkaan. Linakin on tulossa täi ihan näillä sekunteilla, nii taidan saada apuakin, heihei!” ilmoitin ja olin jo laittamassa ulko-ovea kiinni, kun Kat vastasi keittiön pöydän äärestä: “Heippa!”
Lina kävelikin juuri tallipihalla.
“Hei Lina!” huusin ja juoksin naisen kiinni.
“Moi”, hän vastasi.
“Et ikinä arvaa”, sanoin.
“No, mitä ny?”, Lina sanoi.
“Me tehdään Nellasta kisaratsu”, paljastin suunnitelmani hymy kasvoillani. Linan naamalle vääntyi erikoinen ilme.
“Siis.. Nellasta? Daw.. mitä sä sanoit?”
“Niin, niin, katos alle kuukauden päästä me startataan Nellan kanssa pari luokkaa Vaahterapolussa, ja nyt tamma pitää saada kisakuntoon. Jos sen kuntoo ei aleta parantaa, niin tolla ruokahalulla se liikkuu varmaan kohta kierien”, selitin. Lina alkoi olla jo jutussa mukana ja pian rakensimme esteitä maneesissa.
“Tehää yks sellane sarja, väliin viis laukkaa, ja toinen sarja johon väliin kaks laukkaa ja sit pari yksittäistä estettä. Pian olimme saaneet esteet rakennettua, joten lähdimme hakemaan Nellaa tarhasta. Nella antoi tällä kertaa tarhasta nätisti kiinni. Se ei tainnut todellakaan aavistaa, mihin oli joutumassa.
“Oota vaan Lina, kohta sä starttaat ite tän kaa ekan kasikympin”, naurahdin ja taputin tammaa kaulalle.
“Mä taidan nähdä aika monet painajaiset ennen sitä”, Lina sanoi ja matka jatkui. Laitoimme Nellan käytävälle hoidettavaksi. Hoidettaessa tamma oli rauhoittunut kovasti sen jälkeen, kun Nella oli toipunut siitä järkytyksestä, ettei Blondi enää tarvinnut Nellan apua. Tamman hoitaminen sujui siis aikalailla hyvin, varusteitten laitossa oli ne samat ongelmat kuin ennenkin. Satulaa laittaessa maha täyteen ilmaa ja suitsia laittaessa turpa kohti kattoa.
Maneesissa nousin Nellan selkään ja aloimme kävellä alkukäyntejä ympäri maneesia.
“Et Lina viitsis kipasta Aliisast hakeen kouluraipan, tää on niin jähmeen olonen et tän esteraipan kanssa ei tuu kyl mitää”; pyysin.
“Joo, oota hetki”, Lina sanoi ja jäimme Nellan kanssa maneesiin hetkeksi kahdestaan. Kun Lina tuli, ja sain pitkän raipan, otin ohjat käsiini. Vaadin tammalta heti reipasta käyntiä, josta sai muistuttaa vähintään joka viides askel. Seuraavaksi siirsin tamman pois uralta, jotta se kuuntelisi ulkopohjetta. Pikkuhiljaa aloin tehdä myös voltteja sinne tänne ja vaadin samalla asetukset läpi. Kun tamma alkoi tuntua pikkuhiljaa helpolta vaihdoin suuntaa ja aloitin täysin alusta. Jossain vaiheessa aloitin ravilämmittelyn. Ravissa tamma tuntui helpolta aina niin kauan kun se kuunteli eteenpäin pyytävää pohjetta. Aina kun se alkoi maleksia, alkoivat ongelmat, silloin Nella ei kuunnellut mitään. Olin itse hiessä, jo ennen kuin pääsimme hyppäämään.
“Lina! Laitatko ton yhen yksittäisen pystyn joksi noin 30 senttiseks ristikoks?”, pyysin. Lina teki työtä pyydettyä ja pian lähestyin estettä hyvä tempoisessa ravissa. Ponnistuspaikan kohdalla maiskautin, iskin pohkeet kylkeen ja autoin hieman raipalla. Nella hyppäsi hienosti ja jatkoi aikomukseni mukaan laukalla. Laukan ylläpito oli vaikeaa, ja tammaa sai kokoajan käskeä eteenpäin. Nellan kanssa olisi siis yksi suuri tavoite. Saada tamma eteenpäin pyrkiväksi. Jatkoin laukalla ristikon toisen kerran. Tällä kertaa Nella pudotti esteen päällä raville, joten nostin päättäväisesti heti uuden laukan ja tulimme esteen vielä kolmannen kerran. Hyppy onnistui, joten siirsin tamman käyntiin.
“Nosta tota nyt kolme reikää isommaksi”, pyysin. Vaihdoin suuntaa. Ristikko oli nyt noin 50cm korkea. Sen pitäisi ylittyä helposti. Raipan avulla sain Nellan laukkaan. Tein yhden suuren ympyrän ennen estettä, jolla pyrin hiomaan laukan hyväksi. Sitten lähdin kohti estettä. yksi, kaksi, kolme, hyppy! Nella löi liinat kiinni estelle. Pamautin raipalla takalistolle, ja neiti hyppäsikin yli. Kehuin tammaa kovasti ja otimme uuden lähestymisen. Tällä kertaa askeleet eivät sopineet ja tamma hyppäsi hyvin epäsulavasti. Kolmannella kerralla sain hyvän hypyn. Päätin vielä tulla kahden askeleen sarjan kerran tai pari. Sarjan hyppääminen ei ollutkaan niin helppoa. Hyppäsimme tätä niin, että ensimmäinen este oli noin 40cm korkea ristikko, toinen 50cm korkea pysty. Tamma ei kuunnellut esteiden välissä minua yhtään. Ei pidätteitä, ei pohjetta, ei istuntaa, eikä ääntä. Askeleet eivät sopineet, tai neiti kielsi tai kiersi. Kolmannella, vai oliko se neljännellä yrityksellä päätin että nyt mennään, tuloksena makasin maneesin puruissa. Onneksi minua ei sattunut, joten vedin hermoni kasaan ja nousin selkään. Yritimme vielä pari kertaa epäonnistuneesti, mutta sitten lopulta saimme melkein onnistuneet hypyt. Ainoana vikana se, ettemme hypänneet esteitä todellakaan niiden keskeltä.
Loppuverryttelyksi ravailin ja hain tammaa rennoksi. Heti kun Nella rentoutui, siirsin sen käyntiin, tulin alas selästä ja aloin taluttaa sitä ympäri maneesia loppukäyntien merkiksi. Nella kulki suhteellisen hyvin perässäni samalla kun kannoin Linan avustuksella esteitä varastoon. Kun esteet olivat varastossa lähdimme talliin.
“Sano ihan rehellisesti miltä meiän meno näytti”, kysyin Linalta tallissa levittäessä fleeceloimea Nellan selkään.
“No, se näytti tosi jähmeeltä, ja muutaman kerran teiän meno oli aika hurjan näköstä, mutta oli siellä pari onnistumistakin”, Lina tiivisti.
“Mm.. Oon aika samaa mieltä. Eteenpäin liikkuvuus puuttui, se oli tosi jähmeä, ja kieltämättä oli aika hurjaa, mutta saatiin onneksi pari onnistumistakin. Saadaan kyl treenata tän kaa ihan kunnolla, että päästään niihin kisoihin maaliskuussa”. huokaisin.
“Niinpä”, Lina sanoi. Laitoimme Nellan karsinaan lepäämään. Lina ilmoitti, että hänen täytyi lähteä.
Sovimme Linan kanssa, että hän liikuttaisi Nellan huomenna. Itse kävelin pirttiin josta löysin onnekseni Paulinan.
“Pau! Mä oon ihan poikki, liikuta pliis toi Sakke tänää”.
http://mustikkapolku.proboards.com/thread/71/daw-kumppanit?page=4#ixzz3N2uboT4i
“Sinne meni!” huusin Kat’lle keittiöön. Laitoin läppärin kannen kiinni ja laitoin sen sohvapöydälle.
“Saadaanki pitkästä aikaa lähteä yhessä kisaamaan”, sanoin. Olin juuri ilmoittanut itseni Kat’n ehdotuksesta Vaahterapolun estekilpailuihin. Ratsuksi olin päättänyt ottaa Nellan. Kisakokemusta tammalle ei vielä ollut lupautunut, ja nyt varsan jälkeen liikutuskin oli ollut rentoa. Nyt meillä oli tavoite, startata 70-80cm maaliskuun alussa. Lämmittely luokaksi olin valinnut myös 50-60cm luokan. Kat oli myös lähdössä samaisiin kisoihin, uudella lupauksellaan Gagalla.
“Mä taidankin tänään muistella Nellan kanssa miten hypätään esteitä. Ties vaikka innostuttaisiinkaan. Linakin on tulossa täi ihan näillä sekunteilla, nii taidan saada apuakin, heihei!” ilmoitin ja olin jo laittamassa ulko-ovea kiinni, kun Kat vastasi keittiön pöydän äärestä: “Heippa!”
Lina kävelikin juuri tallipihalla.
“Hei Lina!” huusin ja juoksin naisen kiinni.
“Moi”, hän vastasi.
“Et ikinä arvaa”, sanoin.
“No, mitä ny?”, Lina sanoi.
“Me tehdään Nellasta kisaratsu”, paljastin suunnitelmani hymy kasvoillani. Linan naamalle vääntyi erikoinen ilme.
“Siis.. Nellasta? Daw.. mitä sä sanoit?”
“Niin, niin, katos alle kuukauden päästä me startataan Nellan kanssa pari luokkaa Vaahterapolussa, ja nyt tamma pitää saada kisakuntoon. Jos sen kuntoo ei aleta parantaa, niin tolla ruokahalulla se liikkuu varmaan kohta kierien”, selitin. Lina alkoi olla jo jutussa mukana ja pian rakensimme esteitä maneesissa.
“Tehää yks sellane sarja, väliin viis laukkaa, ja toinen sarja johon väliin kaks laukkaa ja sit pari yksittäistä estettä. Pian olimme saaneet esteet rakennettua, joten lähdimme hakemaan Nellaa tarhasta. Nella antoi tällä kertaa tarhasta nätisti kiinni. Se ei tainnut todellakaan aavistaa, mihin oli joutumassa.
“Oota vaan Lina, kohta sä starttaat ite tän kaa ekan kasikympin”, naurahdin ja taputin tammaa kaulalle.
“Mä taidan nähdä aika monet painajaiset ennen sitä”, Lina sanoi ja matka jatkui. Laitoimme Nellan käytävälle hoidettavaksi. Hoidettaessa tamma oli rauhoittunut kovasti sen jälkeen, kun Nella oli toipunut siitä järkytyksestä, ettei Blondi enää tarvinnut Nellan apua. Tamman hoitaminen sujui siis aikalailla hyvin, varusteitten laitossa oli ne samat ongelmat kuin ennenkin. Satulaa laittaessa maha täyteen ilmaa ja suitsia laittaessa turpa kohti kattoa.
Maneesissa nousin Nellan selkään ja aloimme kävellä alkukäyntejä ympäri maneesia.
“Et Lina viitsis kipasta Aliisast hakeen kouluraipan, tää on niin jähmeen olonen et tän esteraipan kanssa ei tuu kyl mitää”; pyysin.
“Joo, oota hetki”, Lina sanoi ja jäimme Nellan kanssa maneesiin hetkeksi kahdestaan. Kun Lina tuli, ja sain pitkän raipan, otin ohjat käsiini. Vaadin tammalta heti reipasta käyntiä, josta sai muistuttaa vähintään joka viides askel. Seuraavaksi siirsin tamman pois uralta, jotta se kuuntelisi ulkopohjetta. Pikkuhiljaa aloin tehdä myös voltteja sinne tänne ja vaadin samalla asetukset läpi. Kun tamma alkoi tuntua pikkuhiljaa helpolta vaihdoin suuntaa ja aloitin täysin alusta. Jossain vaiheessa aloitin ravilämmittelyn. Ravissa tamma tuntui helpolta aina niin kauan kun se kuunteli eteenpäin pyytävää pohjetta. Aina kun se alkoi maleksia, alkoivat ongelmat, silloin Nella ei kuunnellut mitään. Olin itse hiessä, jo ennen kuin pääsimme hyppäämään.
“Lina! Laitatko ton yhen yksittäisen pystyn joksi noin 30 senttiseks ristikoks?”, pyysin. Lina teki työtä pyydettyä ja pian lähestyin estettä hyvä tempoisessa ravissa. Ponnistuspaikan kohdalla maiskautin, iskin pohkeet kylkeen ja autoin hieman raipalla. Nella hyppäsi hienosti ja jatkoi aikomukseni mukaan laukalla. Laukan ylläpito oli vaikeaa, ja tammaa sai kokoajan käskeä eteenpäin. Nellan kanssa olisi siis yksi suuri tavoite. Saada tamma eteenpäin pyrkiväksi. Jatkoin laukalla ristikon toisen kerran. Tällä kertaa Nella pudotti esteen päällä raville, joten nostin päättäväisesti heti uuden laukan ja tulimme esteen vielä kolmannen kerran. Hyppy onnistui, joten siirsin tamman käyntiin.
“Nosta tota nyt kolme reikää isommaksi”, pyysin. Vaihdoin suuntaa. Ristikko oli nyt noin 50cm korkea. Sen pitäisi ylittyä helposti. Raipan avulla sain Nellan laukkaan. Tein yhden suuren ympyrän ennen estettä, jolla pyrin hiomaan laukan hyväksi. Sitten lähdin kohti estettä. yksi, kaksi, kolme, hyppy! Nella löi liinat kiinni estelle. Pamautin raipalla takalistolle, ja neiti hyppäsikin yli. Kehuin tammaa kovasti ja otimme uuden lähestymisen. Tällä kertaa askeleet eivät sopineet ja tamma hyppäsi hyvin epäsulavasti. Kolmannella kerralla sain hyvän hypyn. Päätin vielä tulla kahden askeleen sarjan kerran tai pari. Sarjan hyppääminen ei ollutkaan niin helppoa. Hyppäsimme tätä niin, että ensimmäinen este oli noin 40cm korkea ristikko, toinen 50cm korkea pysty. Tamma ei kuunnellut esteiden välissä minua yhtään. Ei pidätteitä, ei pohjetta, ei istuntaa, eikä ääntä. Askeleet eivät sopineet, tai neiti kielsi tai kiersi. Kolmannella, vai oliko se neljännellä yrityksellä päätin että nyt mennään, tuloksena makasin maneesin puruissa. Onneksi minua ei sattunut, joten vedin hermoni kasaan ja nousin selkään. Yritimme vielä pari kertaa epäonnistuneesti, mutta sitten lopulta saimme melkein onnistuneet hypyt. Ainoana vikana se, ettemme hypänneet esteitä todellakaan niiden keskeltä.
Loppuverryttelyksi ravailin ja hain tammaa rennoksi. Heti kun Nella rentoutui, siirsin sen käyntiin, tulin alas selästä ja aloin taluttaa sitä ympäri maneesia loppukäyntien merkiksi. Nella kulki suhteellisen hyvin perässäni samalla kun kannoin Linan avustuksella esteitä varastoon. Kun esteet olivat varastossa lähdimme talliin.
“Sano ihan rehellisesti miltä meiän meno näytti”, kysyin Linalta tallissa levittäessä fleeceloimea Nellan selkään.
“No, se näytti tosi jähmeeltä, ja muutaman kerran teiän meno oli aika hurjan näköstä, mutta oli siellä pari onnistumistakin”, Lina tiivisti.
“Mm.. Oon aika samaa mieltä. Eteenpäin liikkuvuus puuttui, se oli tosi jähmeä, ja kieltämättä oli aika hurjaa, mutta saatiin onneksi pari onnistumistakin. Saadaan kyl treenata tän kaa ihan kunnolla, että päästään niihin kisoihin maaliskuussa”. huokaisin.
“Niinpä”, Lina sanoi. Laitoimme Nellan karsinaan lepäämään. Lina ilmoitti, että hänen täytyi lähteä.
Sovimme Linan kanssa, että hän liikuttaisi Nellan huomenna. Itse kävelin pirttiin josta löysin onnekseni Paulinan.
“Pau! Mä oon ihan poikki, liikuta pliis toi Sakke tänää”.
http://mustikkapolku.proboards.com/thread/71/daw-kumppanit?page=4#ixzz3N2uboT4i
24.02.2014 Nella kisakuntoon -osa 2
Harjailin tyytyväisen oloista tammaa yksityispuolen pesarissa. Nella oli käyttäytynyt koko harjaustuokion ajan yllättävän hyvin, olin joutunut käskemään sitä vain pari kertaa. Laitoin suojia tamman etujalkoihin, kun Lina tupsahti luokseni.
“Sori, ku mä oon myöhässä”, neiti päivitteli.
“Ei se mitään, sä olit kuulemma eilen irtohypyttäni tätä. Mites meni?” kyselin.
“Mites se, pari kertaa rynnisti esteiden läpi kuin norsu, mutta kun se tajusi, ettei se sillä tapaa saa herkkuja, nii sitten se hyppäs ihan nätisti. En kuitenkaan paljoo hypyttänyt, ei se mennyt ees hikeen”, Lina selosti.
“Okei, hyvä vaan, ettet tehny rankkaa hyppytreeniä, nii on tammalla tänään energiaa. Toivon mukaan hyppää tänäänkin nätisti”, sanoin. Varustimme Nellan yhdessä loppuun ja lähdimme sitten kohti maneesia. Lina oli taas luvannut auttaa minua hyppelyssä, esteiden nostelun merkeissä. Esteet olivat valmiina maneesissa, Kat oli eilen hypyttänyt viimeisen tunnin ratsukoita, ja olin pyytänyt naista jättämään esteet maneesiin.
“Katotaas millaisia esteitä täällä on”, sanoin ja lähdin kävelemään Nella perässäni ympäri maneesia, sekä mittailemaan esteiden välejä.
“Tää on ainakin kahen askeleen sarja”, Lina huusi maneesin toiselta puolelta.
“Okei, hyvä, saadaan jatkaa siitä mihin viimeksi jäätiin”, sanoin ja laskin muutaman yksittäisen esteen parikymmentä senttiä alemmaksi.
“Kai nää ois nyt tässä”, sanoin ja talutin Nellan kaartoon.
“Jep”, Lina sanoi ja auttoi minut tamman selkään. En tehnyt kuin lyhyet alkukäynnit, olimmehan kävelleet jo kauan esteitä tutkiessamme. Aloin pian työskennellä tammaa ravissa. Tämän päivän ohjeeksi olin päättänyt, että kun menee hyvin, pitää lopettaa. Eli, kun jokin tehtävä sujuu, sen teko lopetetaan ja otetaan uusi tehtävä. Nellalla oli tällä kertaa hieman parempi moottori, mutta muuten neiti ei tuntunut yhtään helpommalta. Kun sain pohkeet ja asetuksen läpi, vaihdoin suuntaa ja tein saman toiseen suuntaan. Kun olin lopulta saanut tamman rentoutumaan niskasta ja ottamaan takajalkoja alleen, otin pari laukannostoa keskiympyrällä, jotka sujuivat suhteellisen hyvin. Nostoissa tamma kävi aika hitaana, mutta laukka pyöri aika hyvin. Otin nostot kumpaankin suuntaan ja sitten oli aika hypätä.
“Jos vaikka aloitettais tolla sarjalla?” kysyin.
“Teeppä niin, siinä on ainakin haastetta, jos se käyttäytyy samalla tavalla kuin viimeksi”, Lina naurahti katsomon puolelta. Olimme laittaneet sarjan esteet kahdeksi neljänkymmenen sentin korkuiseksi ristikoksi. Päätin tehdä ensimmäisen lähestymisen ravissa, jotta lähestyminen sujuisi hyvin. Lähestyminen sujui kyllä hyvin, ja hyppykin vielä kohtalaisesti, mutta sarjan väliin hevonen hyytyi. Pamautin pari kertaa raipalla takalistolle ja Nella astui toisen ristikon yli, pudottaen sen. Lina juoksi katsomosta nostamaan esteen ja jäikin sitten maneesin keskelle, jakkaralle istumaan. Otimme heti uuden lähestymisen, jonka menimme taas ravissa. Nyt painoin esteen päällä jalat kylkiin kiinni ja autoin vähän raipalla, jotta sain tamman jatkamaan laukalla. Nella nostikin hienosti laukan ja hyppäsi oikein isolla hypyllä toisen esteen yli. Taputin Nellaa kaulalle ja vaihdoin suuntaa.
Päätin nyt lähestyä laukalla. Ensimmäisellä ja toisella kerralla menimme kauniisti esteen ohi. Kolmannella kerralla pääsimme esteelle ja neiti hyppäsikin sen hienosti. Toinen este ylittyi myös, askeleet sopivat hieman huonosti, mutta yli päästiin, ilman pudotuksia. Päätin tulla vielä kerran, että myös esteiden väli menisi hyvin. Tämä kerta menikin hyvin, saimme hyvän lähestymisen, hyvän välin ja hyvät hypyt. Olin erittäin tyytyväinen Nellaan, joten taputin sitä kaulalle ja annoin sille välikäynnit.
Välikäyntien jälkeen hyppäsimme vielä sarjaa hieman suurimmilla esteillä ja pari yksittäistä estettä. Hypyt sujuivat vaihtelevasti, kieltoja ei kuitenkaan tullut kuin yksi, eikä ohi menojakaan tullut useampaa. Lopuksi hyppäsimme pienen radan, johon kuului kaksi estettä sarjan lisäksi. Kun toisella yrityksellä sain radan menemään hyvin, olin erittäin tyytyväinen, tähän olisi hyvä lopettaa. Aloin ravailla loppuverryttelyä, kun maneesin ovi aukesi ja sisään tuli Petra ja hänen kaunis oriinsa Hitti. Petra oli saapunut suokkinsa kanssa Mustikkapolkuun äskettäin, mutta olin jo kerinnyt salaa miettimään, millainen varsa Nellasta ja Hitistä voisi tulla.
“Voinks mä tulla?” Petra huikkasi iloisesti.
“Juu, tietty. Me ollaan just lopettelemas muutenki”, sanoin. Petra talutti Hitin kaartoon ja nousi selkään. Nellaa ei näköjään kiinnostanut se, että maneesiin asteli ori. Kun sain Nellan taas esteharjoituksien jälkeen rennoksi ja letkeäksi, siirsin neidin käyntiin. Tulin alas selästä, ja aloimme Linan kanssa roudaamaan esteitä varastoon. Lopuksi huikkasimme heipat Petralle ja Hitille ja lähdimme talliin.
“Nyt mä voin kyllä olla ylpeä tästä leidistä!” sanoin tallissa varusteita pois ottaessa.
“Jep, ei se todellakaan niin pahalta näyttänyt kuin viimeksi”, Lina totesi.
“Mulla on ehkä sittenkin hevonen, joka osaa hypätä”, sanoin hymyillen.
“On se kyllä hieno tamma”, Lina sanoi.
“Mä luulen, et jos tää kehittyy tätä vauhtia, säkin pääset kohta hyppäämään”, sanoin.
“mm..”
“Mut nyt me laitetaan tää tonne karsinaan lepäämään, onks sulla millanen aikataulu?” kysyin.
“Veli tulee tos tunnin pääst hakeen, et kyl mul aikaa viel on”, nainen selitti.
“Okei, no mä aattelin vetää Nellalla huomenna sileällä, nii liikuttaisiksä sen sitten ylihuomenna?”
“Sopii”, Lina ilmoitti.
“Okei, no, mä lähen hakeen ton Saken sisälle, nii kerkeen sen liikuttaan maneesis viel ennen kun Kat aloittaa tuntien pidon siellä”, selitin.
“Selvä, heihei”, Lina sanoi ja taisi mennä pirttiin.
Ulos astuessani yllätyin, kun Paulina astelikin Sakke narun toisessa päässä vastaani.
“Ai, sä haitkin sen sisälle”, sanoin loistaen.
“Joo”, Pau sanoi.
“Mä en ees tienny et säkin oot täällä tänään, mut nyt kun oot, nii mä käytänki sua hyväks, laita se valmiiksi parinkymmenen minuutin päähän, nii mä käyn kahvilla!” julistin tuomioni.
“Selvä, kapteeni”, tyttö sanoi, nostaen toisen kätensä sotilastyyliin otsan eteen. Naurahdin ja annoin kaksikon jatkaa matkaa. Itse jatkoin matkaani Aliisaan. Kahvista nauttiessani en voinut kuin kiittää, sitä että minulla oli noin mahtavat hevosen hoitajat!
http://mustikkapolku.proboards.com/thread/71/daw-kumppanit?page=4#ixzz3N2uuIIzV
“Sori, ku mä oon myöhässä”, neiti päivitteli.
“Ei se mitään, sä olit kuulemma eilen irtohypyttäni tätä. Mites meni?” kyselin.
“Mites se, pari kertaa rynnisti esteiden läpi kuin norsu, mutta kun se tajusi, ettei se sillä tapaa saa herkkuja, nii sitten se hyppäs ihan nätisti. En kuitenkaan paljoo hypyttänyt, ei se mennyt ees hikeen”, Lina selosti.
“Okei, hyvä vaan, ettet tehny rankkaa hyppytreeniä, nii on tammalla tänään energiaa. Toivon mukaan hyppää tänäänkin nätisti”, sanoin. Varustimme Nellan yhdessä loppuun ja lähdimme sitten kohti maneesia. Lina oli taas luvannut auttaa minua hyppelyssä, esteiden nostelun merkeissä. Esteet olivat valmiina maneesissa, Kat oli eilen hypyttänyt viimeisen tunnin ratsukoita, ja olin pyytänyt naista jättämään esteet maneesiin.
“Katotaas millaisia esteitä täällä on”, sanoin ja lähdin kävelemään Nella perässäni ympäri maneesia, sekä mittailemaan esteiden välejä.
“Tää on ainakin kahen askeleen sarja”, Lina huusi maneesin toiselta puolelta.
“Okei, hyvä, saadaan jatkaa siitä mihin viimeksi jäätiin”, sanoin ja laskin muutaman yksittäisen esteen parikymmentä senttiä alemmaksi.
“Kai nää ois nyt tässä”, sanoin ja talutin Nellan kaartoon.
“Jep”, Lina sanoi ja auttoi minut tamman selkään. En tehnyt kuin lyhyet alkukäynnit, olimmehan kävelleet jo kauan esteitä tutkiessamme. Aloin pian työskennellä tammaa ravissa. Tämän päivän ohjeeksi olin päättänyt, että kun menee hyvin, pitää lopettaa. Eli, kun jokin tehtävä sujuu, sen teko lopetetaan ja otetaan uusi tehtävä. Nellalla oli tällä kertaa hieman parempi moottori, mutta muuten neiti ei tuntunut yhtään helpommalta. Kun sain pohkeet ja asetuksen läpi, vaihdoin suuntaa ja tein saman toiseen suuntaan. Kun olin lopulta saanut tamman rentoutumaan niskasta ja ottamaan takajalkoja alleen, otin pari laukannostoa keskiympyrällä, jotka sujuivat suhteellisen hyvin. Nostoissa tamma kävi aika hitaana, mutta laukka pyöri aika hyvin. Otin nostot kumpaankin suuntaan ja sitten oli aika hypätä.
“Jos vaikka aloitettais tolla sarjalla?” kysyin.
“Teeppä niin, siinä on ainakin haastetta, jos se käyttäytyy samalla tavalla kuin viimeksi”, Lina naurahti katsomon puolelta. Olimme laittaneet sarjan esteet kahdeksi neljänkymmenen sentin korkuiseksi ristikoksi. Päätin tehdä ensimmäisen lähestymisen ravissa, jotta lähestyminen sujuisi hyvin. Lähestyminen sujui kyllä hyvin, ja hyppykin vielä kohtalaisesti, mutta sarjan väliin hevonen hyytyi. Pamautin pari kertaa raipalla takalistolle ja Nella astui toisen ristikon yli, pudottaen sen. Lina juoksi katsomosta nostamaan esteen ja jäikin sitten maneesin keskelle, jakkaralle istumaan. Otimme heti uuden lähestymisen, jonka menimme taas ravissa. Nyt painoin esteen päällä jalat kylkiin kiinni ja autoin vähän raipalla, jotta sain tamman jatkamaan laukalla. Nella nostikin hienosti laukan ja hyppäsi oikein isolla hypyllä toisen esteen yli. Taputin Nellaa kaulalle ja vaihdoin suuntaa.
Päätin nyt lähestyä laukalla. Ensimmäisellä ja toisella kerralla menimme kauniisti esteen ohi. Kolmannella kerralla pääsimme esteelle ja neiti hyppäsikin sen hienosti. Toinen este ylittyi myös, askeleet sopivat hieman huonosti, mutta yli päästiin, ilman pudotuksia. Päätin tulla vielä kerran, että myös esteiden väli menisi hyvin. Tämä kerta menikin hyvin, saimme hyvän lähestymisen, hyvän välin ja hyvät hypyt. Olin erittäin tyytyväinen Nellaan, joten taputin sitä kaulalle ja annoin sille välikäynnit.
Välikäyntien jälkeen hyppäsimme vielä sarjaa hieman suurimmilla esteillä ja pari yksittäistä estettä. Hypyt sujuivat vaihtelevasti, kieltoja ei kuitenkaan tullut kuin yksi, eikä ohi menojakaan tullut useampaa. Lopuksi hyppäsimme pienen radan, johon kuului kaksi estettä sarjan lisäksi. Kun toisella yrityksellä sain radan menemään hyvin, olin erittäin tyytyväinen, tähän olisi hyvä lopettaa. Aloin ravailla loppuverryttelyä, kun maneesin ovi aukesi ja sisään tuli Petra ja hänen kaunis oriinsa Hitti. Petra oli saapunut suokkinsa kanssa Mustikkapolkuun äskettäin, mutta olin jo kerinnyt salaa miettimään, millainen varsa Nellasta ja Hitistä voisi tulla.
“Voinks mä tulla?” Petra huikkasi iloisesti.
“Juu, tietty. Me ollaan just lopettelemas muutenki”, sanoin. Petra talutti Hitin kaartoon ja nousi selkään. Nellaa ei näköjään kiinnostanut se, että maneesiin asteli ori. Kun sain Nellan taas esteharjoituksien jälkeen rennoksi ja letkeäksi, siirsin neidin käyntiin. Tulin alas selästä, ja aloimme Linan kanssa roudaamaan esteitä varastoon. Lopuksi huikkasimme heipat Petralle ja Hitille ja lähdimme talliin.
“Nyt mä voin kyllä olla ylpeä tästä leidistä!” sanoin tallissa varusteita pois ottaessa.
“Jep, ei se todellakaan niin pahalta näyttänyt kuin viimeksi”, Lina totesi.
“Mulla on ehkä sittenkin hevonen, joka osaa hypätä”, sanoin hymyillen.
“On se kyllä hieno tamma”, Lina sanoi.
“Mä luulen, et jos tää kehittyy tätä vauhtia, säkin pääset kohta hyppäämään”, sanoin.
“mm..”
“Mut nyt me laitetaan tää tonne karsinaan lepäämään, onks sulla millanen aikataulu?” kysyin.
“Veli tulee tos tunnin pääst hakeen, et kyl mul aikaa viel on”, nainen selitti.
“Okei, no mä aattelin vetää Nellalla huomenna sileällä, nii liikuttaisiksä sen sitten ylihuomenna?”
“Sopii”, Lina ilmoitti.
“Okei, no, mä lähen hakeen ton Saken sisälle, nii kerkeen sen liikuttaan maneesis viel ennen kun Kat aloittaa tuntien pidon siellä”, selitin.
“Selvä, heihei”, Lina sanoi ja taisi mennä pirttiin.
Ulos astuessani yllätyin, kun Paulina astelikin Sakke narun toisessa päässä vastaani.
“Ai, sä haitkin sen sisälle”, sanoin loistaen.
“Joo”, Pau sanoi.
“Mä en ees tienny et säkin oot täällä tänään, mut nyt kun oot, nii mä käytänki sua hyväks, laita se valmiiksi parinkymmenen minuutin päähän, nii mä käyn kahvilla!” julistin tuomioni.
“Selvä, kapteeni”, tyttö sanoi, nostaen toisen kätensä sotilastyyliin otsan eteen. Naurahdin ja annoin kaksikon jatkaa matkaa. Itse jatkoin matkaani Aliisaan. Kahvista nauttiessani en voinut kuin kiittää, sitä että minulla oli noin mahtavat hevosen hoitajat!
http://mustikkapolku.proboards.com/thread/71/daw-kumppanit?page=4#ixzz3N2uuIIzV
9.3.2013 Nella kisakuntoon -osa 3
Eilen oli minun ja Nellan viimeiset estetreenit ennen kisoja. Menin laittamaan Nellaa valmiiksi jo kymmenen maissa aamulla. Tänään Lina ei ollut tulossa tallille, mutta olin saanut Kat’n lupaamaan, että hän pitäisi minulle ja Nellalle tunnin. Nella oli ollut tallissa normaali itsensä. Käskeä sai joka asiasta, mutta kertaakaan ei sattunut mitään.
Talutin Nellan lumisateen läpi maneesiin, jossa Kat parhaillaan kantoi esteitä varastosta maneesin puolelle. Nousin Nellan selkään ja aloin verkata itsenäisesti. Nella tuntui alusta asti helpommalta kuin yleensä ja yhteinen sävel löytyi pian. Oikea laukkakin rullasi hyvin, usein kun se oli onnetonta räpellystä. Kat kertoi meitä tehtävän toisensa jälkeen. Nella hyppäsi hypin, pari kertaa ponnistuspaikat eivät sopineet ja muutaman kerran puomit kolisivat ryminällä alas. Silti ekaa kertaa huomasin, että hypätessä meistä kummallakin oli hauskaa. Siis minulla ja Nellalla. Se oli jotenkin uskomaton tunne, sillä sitä ei ole tapahtunut varmaan kertaakaan meidän yhteisen taipaleen aikana. Lopuksi hyppäsimme rataa, jonka esteet vaihtelivat 70-90cm välillä. Sunnuntain kisoissa hyppäisimme 50-60cm, sekä 70-80cm luokat. Kat huomasi myös, kuinka meidän yhteistyömme oli noussut monta pykälää ylöspäin.
Rata meni hyvin, ihan pikku virheitä lukuun ottamatta. Kat neuvoi vielä muutaman asian, ja sitten aloitin loppuverryttelyn. Olin koko loppuverryttelyn ajan erittäin iloinen, hymyilin leveästi ja Nellakin rentoutui ja meni nätisti. Tamma sai tallissa suuret kiitokset ja illalla oli pakko soittaa Linalle ja kertoa näistä huipputreeneistä. Nyt oli vain toivottava, että hyvä fiilis jatkuisi kisoihin asti.
http://mustikkapolku.proboards.com/thread/71/daw-kumppanit?page=4#ixzz3N2vEJAhH
Talutin Nellan lumisateen läpi maneesiin, jossa Kat parhaillaan kantoi esteitä varastosta maneesin puolelle. Nousin Nellan selkään ja aloin verkata itsenäisesti. Nella tuntui alusta asti helpommalta kuin yleensä ja yhteinen sävel löytyi pian. Oikea laukkakin rullasi hyvin, usein kun se oli onnetonta räpellystä. Kat kertoi meitä tehtävän toisensa jälkeen. Nella hyppäsi hypin, pari kertaa ponnistuspaikat eivät sopineet ja muutaman kerran puomit kolisivat ryminällä alas. Silti ekaa kertaa huomasin, että hypätessä meistä kummallakin oli hauskaa. Siis minulla ja Nellalla. Se oli jotenkin uskomaton tunne, sillä sitä ei ole tapahtunut varmaan kertaakaan meidän yhteisen taipaleen aikana. Lopuksi hyppäsimme rataa, jonka esteet vaihtelivat 70-90cm välillä. Sunnuntain kisoissa hyppäisimme 50-60cm, sekä 70-80cm luokat. Kat huomasi myös, kuinka meidän yhteistyömme oli noussut monta pykälää ylöspäin.
Rata meni hyvin, ihan pikku virheitä lukuun ottamatta. Kat neuvoi vielä muutaman asian, ja sitten aloitin loppuverryttelyn. Olin koko loppuverryttelyn ajan erittäin iloinen, hymyilin leveästi ja Nellakin rentoutui ja meni nätisti. Tamma sai tallissa suuret kiitokset ja illalla oli pakko soittaa Linalle ja kertoa näistä huipputreeneistä. Nyt oli vain toivottava, että hyvä fiilis jatkuisi kisoihin asti.
http://mustikkapolku.proboards.com/thread/71/daw-kumppanit?page=4#ixzz3N2vEJAhH
17.3.2013 Hyppää, hyppää!
Heräilin sängyssäni. Kello oli vartin yli kuusi aamulla. Nousin ylös ja hipsin alakertaan. Kat nukkui vielä sikeästi, ja nukkuisi koko päivän, jos se olisi hänestä kiinni. Tänään oli kuitenkin tärkeä päivä. Lähtisimme Vaahterapolkuun estekisoihin Nellan ja Gagan kanssa.
Keitin kahvia ja istuin television ääreen. Katsoin hetken televisiota ja lähdin sitten pukeutumaan yläkertaan. Lina oli luvannut tulla puoli kahdeksaksi tallille, ja myös lähteä kisoihin mukaan. Bambi oli myös luvannut ilmaantua tallille ennen lähtöä, jotta voisimme jättää tallin päiväksi hänen hoitoonsa.
Kiersin avainta lukossa ja nykäisin tallin oven auki vartin yli seitsemän. Napsautin valot päällä valokatkaisijasta.
“Hyvää huomenta mussukat!”, toivotin hevosille. Kun totuin valoon näin edessäni harmistuttavan näön. Tomppa jyrsi edessäni Jasminin kirkkaan punaista loimea.
“Tomppa!” huusin ja kirosin mielessäni ja vedin ruunan pään pois loimesta.
“Miten sä taas oot päässy ulos tuolta karsinasta?” juttelin itsekseni samalla kun telkesin ruunan takaisin karsinaansa ja tarkistin lukkoja, jotka näyttivät olevan kunnossa.
“Ehkä iltatallin tekijä oli unohtanut tarkistaa Tompan oven lukot”, mietiskelin astellessani hakemaan heiniä. Heitin heinät hevosten karsinoihin ja perään laitoin kaurat ruokakippoihin. Kun hevoset olivat kaikki saaneet ruokansa, hiljeni tallikin kuin taikaiskusta. Kaikki hevoset keskittyivät syömiseen. Hiljaisuus keskeytyi, kun ovesta asteli iloinen, mutta väsynyt naama.
“Moikka!” tyttö huudahti.
“Moi Lina”, sanoin. “Mä kerkesin jakaa just hepoille ruuat, mutta sä voisit vaikka viiä tonne autoon noi Nellan tavarat”, sanoin.
“Joo, mää kannan ne”, Lina sanoi ja hävisi satulahuoneeseen. Olin jo eilen illalla laittanut trailerin auton perään, jotta sen asentamiselta selvittäisiin aamulla. Kävin toimistossa kirjoittamassa Bambille muutaman ohjeen.
“Mä meen nyt sisälle, tuu säkin kahville kun saat noi kamat kannettua”, ilmoitin Linalle.
“juu, juu”, nainen sanoi ja lähdin sisälle.
Sisälle päästessäni kävelin ensin yläkertaan herättämään naisen, joka veteli vieläkin uniaan.
“Kat! Hevoset oottaa ruokiaan!” huusin ja avasin verhot. Sisään tulvahti valoa.
“MItä? Mitä kello on?” Kat säpsähti hereille.
“kahdeksan”, totesin. “Ei taideta keretä sinne kisoihin tänään, kun sää vedät näitä sikeitä”, sanoin naama peruslukemilla.
“Ne kisat!” Kat huudahti ja hyppäsi pystyyn. “Ja aamutalliki viel tekemättä”, nainen mutisi, kun astelin kohti huoneen ovea.
“Kyl mää ne hepat oon jo ruokkinu, kuha säikäyttelin”, sanoin ja kävelin alakertaan. Istahdin keittiön pöydän ääreen ja keitin lisää kahvia. Linakin kerkesi sisälle, ennen kun Kat sai raahattua itsensä alakertaan. Tarjoilin naisille kahvia, ja otin itsekin vielä toisen kupillisen.
---
“Se on lähtö vajaan kahden tunnin kuluttua”, sanoin, ja nousin pöydästä. “Hevoset on pihalla lastausvalmiina puoli kymmeneltä”, sanoin, heitin takin niskaani ja lähdin takaisin talliin. Lina tuli perässäni, kun Kat jäi vielä sisälle. Aloimme Linan kanssa viemään hevosia tarhaan. Päätimme viedä ensin ensimmäisen tarhan hevoset. Otin itse kouraani Assin ja Jasminin, kun Lina otti mukaansa Taavin. Seuraavaksi veimme tarhaan Toscan ja Tompan. Kun yli puolet hevosista oli tarhattu Kat ilmestyi myös pihalle ja auttoi meitä viemään loput hevosista tarhoihin. Sitten lähdimme puunaamaan kisaratsujamme.
Kat oli tehnyt jo eilen sykeröt Gagan harjaan, mutta minä en ollut tehnyt Nellalle vielä mitään. Otimme Linan kanssa Nellan käytävälle ja aloimme laittaa sitä kisakuntoon. Yhdessä saimme tamman nopeasti kuntoon. Harjan päätimme jättää liehumaan avoinna, häntäänkään emme tehneet lettiä. Nella oli hieman hämäillään koko touhusta, hieman se ärsyyntyi, kun ei päässyt kavereiden kanssa ulos, mutta rauhoittui pian. Yhdeksän maissa jätin Linan laittamaan Nellalle suojia ja loimea päälle, samalla kun lähdin itse sisälle laittamaan itseäni kuntoon. Olin laittanut kisavaatteet vaatepuulle Eelis iltana, josta nappasin ne päälleni. Vedin kisahousujen päälle paksut colitsit ja kisatakin päälle mustikkapolun logolla varustetun takin. Naamaanikin ehdin laittaa, ennen kuin aika alkoi olla lopussa.
Takaisin ulos mennessäni Bambikin oli jo ilmaantunut paikalle. Hevosten lastaus sujui ongelmitta, Gaga meni erittäin nätisti traileriin, Nellan kanssa juttelimme sillalla hetken, mutta pian molemmat hevoset olivat trailerissa. Olimme päättäneet että minä ajaisin, joten istuin ajajan penkille, Kat pelkääjän penkille ja Lina valloitti takapenkin. Sanoimme vielä heipat Bambille ja lähdimme Mustikkapolun pihasta.
---
Saavuimme Vaahterapolkuun ajoissa. Kat lähti suorittamaan lähtömaksut ja selvittämään aikataulua. Samaan aikaan otimme Linan kanssa hevoset pihalle. Nella oli täpinöissään uudella paikalla, Gaga suhtautui uuteen paikkaan hieman rennommin. Kat tuli pian takaisin ja sanoi että, ensimmäinen luokka loppuisi kohta, ja ratsastaisin toisen luokan puolessa välissä. Laitoimme siis Linan kanssa Nellan pian valmiiksi ja lähdimme kohti verkka-aluetta. Lina lähti mukaani ja Kat toivotti onnea. Lina piteli Nellaa, kun kävin itse kävelemässä rataa. Rata ei ollut vaikea, meidän pitäisi selvitä siitä hyvin, ajattelin. Kun sain radan käveltyä, täytyikin pian lähteä verryttelemään. Nella säpsyi hieman verkassa, eikä ollut aivan kuulolla. Verkkahypyt eivät menneet täydellisesti, ja radalle lähdin hieman epävarmalla fiiliksellä. Radan alussa päätin kuitenkin, että pakko meidän tästä radasta on selvitä.
Ensimmäinen pysty este ylittyi hyvin, toiselle esteelle, ristikolle tulimme pohjaan, mutta Nella ihmeen kaupalla sai pelastettua. Nella säpsyi hieman maneesin katsomopäätyä, enkä meinannut saada sitä päätyyn, joten seuraavalle sarjalle ei tullut aivan parasta lähestymisestä. Pääsimme kuitenkin molemmista esteistä yli. Seuraavana esteenä oli laine, joka ylittyi yllätyksekseni helposti, nyt kaarroimme toiselle sarjalle, toisen esteen puomi hieman kolahti, muttei pudonnut, onnekseni. Enää kaksi estettä. Okseri, ja ensimmäisenä esteenä ollut pysty toisesta suunnasta. Okseri meni hyvin. Viimeiselle esteelle pistin hevoseen vauhtia ja tulimme kovaa viimeiselle esteelle, jonka Nella hyppäsi isolla hypyllä. Radan jälkeen taputin hevosta suuresti kaulalle ja kasvoilleni nousi hymy. Ratsastin ulos maneesista, jossa Lina oli heti vastassa.
“Te teitte sen!” Lina iloitsi.
“Niinpä, puhdas rata!” iloitsin itsekin.
“Monensisko me mentiin?” kysyin.
“Toisiksi”, Lina sanoi.
“Oikeasti?” kysyin. Linan ilme kertoi, että oikeasti. Kävelin Nellalla kentällä hetken, ennen kuin luokka loppui, ja palkintojen jako alkoi. Tipuimme loppujen ratsukkojen aikana neljänsiksi, ja olimme siten ensimmäisiä ei-sijoittuneita. Kat ilmestyi Gagan kanssa myös kentälle.
“Mites meni?” Kat kysyi.
“Puhdas rata, neljänsiä, ekoja ei-sijottuneita”, selostin.
“Vau, sehän meni sitten hyvin”
“Niin meni”, sanoin. Lähdimme Kat’n kanssa yhdessä kävelemään rataa, Gagan Kat oli vienyt talliin Sessan karsinaan ja Lina piti Nellasta huolta. Radan kävelyn jälkeen Kat lähti verkkaamaan Gagan kanssa ensimmäiseen verryttelyryhmään, silä Kat starttaisi Gagan kanssa heti toisina. Me starttaisimme Nellan kanssa vasta toisiksi viimeisinä.
Kun oli Kat’n vuoro startata pyysin Linaa vahtimaan Nellaa, jotta pääsisin katsomaan heidän rataansa. Radan alku meni hyvin, mutta okserille tultaessa hyppy ei onnistunut ja puomit kolisivat maahan. Kat ratsasti radan loppuun kunnialla, ja radan lopuksi he saivat yleisöltä taputukset. Kerkesimme jutella Kat’n kanssa hetken, ennen kun minun täytyi lähteä verryttelemään uudestaan. Sovimme, että Kat tulisi katsomaan meidän suoritustamme hetken kuluttua. Toisessa verkassa Nella tuntui hyvältä ja radalle lähdimme hyvillä mielin. Hetki ennen lähtömerkkiä, huomasin Kat’n tulevan katsomoon. Lähtömerkki tuli ja oli aika aloittaa toinen rata, 70-80cm.
Radalla huomasin heti ensimmäisen esteen jälkeen tamman olevan jo hieman väsynyt, eikä rata siksi mennyt aivan putkeen. Tiet eivät olleet kaikkein parhaita, ja sarja ei onnistunut, tuloksena B-osan pudotus. Radan lopussa tamma sai silti suuret kiitokset, se oli yrittänyt parhaansa, ja yksi pudotus ei ollut huono suoritus, ainakaan tälle tammalle. Meidän jälkeemme ei ollut enää kuin yksi ratsukko, joka ratsasti puhtaan radan. Tässä luokassa olimme tuloslistassa Nellan kanssa sijalla 8. ja Kat sijalla 7. Lähdin itse Nellan kanssa kopille päin, kun Kat alkoi valmistautua Linan kanssa toiseen rataan.
Kopilla rapsutin Nellaa pitkään ja riisuin siltä varusteet. Loimitin sen ja laitoin sille kuljetussuojat jalkaan. Se sai myös juoda janoonsa ja lopuksi laitoin sen koppiin, jonne se meni ilman ongelmia. Neiti taisi oikeasti olla väsynyt päivästä. Kun Nella oli kopissa syömässä heiniä, lähdin maneesille, jonne kerkesin sopivasti seuraamaan Kat’n ja Gagan suoritusta, Liittäydyin Linan kylkeen katsomossa katsomaan. Kat’n ja Gagan yhteistyö ei aivan loistanut radalla. Tältä radalta jäi mukaan 8 virhepistettä. Tiesimme ettei se riittäisi minkäänlaiseen sijoitukseen, joten lähdimme laittamaan Gagaa lähtökuntoon, emmekä jääneet seuraamaan luokkaa loppuun.
Reilun puolen tunnin kuluttua Gagakin oli turvallisesti kopissa ja lähdimme Vaahterapolusta takaisin kohti Mustikkapolkua. Kilpailupäivä alkoi olla loppusuoralla, itse olin erittäin onnellinen, Kat ei niinkään. Tästä olisi hyvä jatkaa.
http://mustikkapolku.proboards.com/thread/71/daw-kumppanit?page=4#ixzz3N2vY5vha
Keitin kahvia ja istuin television ääreen. Katsoin hetken televisiota ja lähdin sitten pukeutumaan yläkertaan. Lina oli luvannut tulla puoli kahdeksaksi tallille, ja myös lähteä kisoihin mukaan. Bambi oli myös luvannut ilmaantua tallille ennen lähtöä, jotta voisimme jättää tallin päiväksi hänen hoitoonsa.
Kiersin avainta lukossa ja nykäisin tallin oven auki vartin yli seitsemän. Napsautin valot päällä valokatkaisijasta.
“Hyvää huomenta mussukat!”, toivotin hevosille. Kun totuin valoon näin edessäni harmistuttavan näön. Tomppa jyrsi edessäni Jasminin kirkkaan punaista loimea.
“Tomppa!” huusin ja kirosin mielessäni ja vedin ruunan pään pois loimesta.
“Miten sä taas oot päässy ulos tuolta karsinasta?” juttelin itsekseni samalla kun telkesin ruunan takaisin karsinaansa ja tarkistin lukkoja, jotka näyttivät olevan kunnossa.
“Ehkä iltatallin tekijä oli unohtanut tarkistaa Tompan oven lukot”, mietiskelin astellessani hakemaan heiniä. Heitin heinät hevosten karsinoihin ja perään laitoin kaurat ruokakippoihin. Kun hevoset olivat kaikki saaneet ruokansa, hiljeni tallikin kuin taikaiskusta. Kaikki hevoset keskittyivät syömiseen. Hiljaisuus keskeytyi, kun ovesta asteli iloinen, mutta väsynyt naama.
“Moikka!” tyttö huudahti.
“Moi Lina”, sanoin. “Mä kerkesin jakaa just hepoille ruuat, mutta sä voisit vaikka viiä tonne autoon noi Nellan tavarat”, sanoin.
“Joo, mää kannan ne”, Lina sanoi ja hävisi satulahuoneeseen. Olin jo eilen illalla laittanut trailerin auton perään, jotta sen asentamiselta selvittäisiin aamulla. Kävin toimistossa kirjoittamassa Bambille muutaman ohjeen.
“Mä meen nyt sisälle, tuu säkin kahville kun saat noi kamat kannettua”, ilmoitin Linalle.
“juu, juu”, nainen sanoi ja lähdin sisälle.
Sisälle päästessäni kävelin ensin yläkertaan herättämään naisen, joka veteli vieläkin uniaan.
“Kat! Hevoset oottaa ruokiaan!” huusin ja avasin verhot. Sisään tulvahti valoa.
“MItä? Mitä kello on?” Kat säpsähti hereille.
“kahdeksan”, totesin. “Ei taideta keretä sinne kisoihin tänään, kun sää vedät näitä sikeitä”, sanoin naama peruslukemilla.
“Ne kisat!” Kat huudahti ja hyppäsi pystyyn. “Ja aamutalliki viel tekemättä”, nainen mutisi, kun astelin kohti huoneen ovea.
“Kyl mää ne hepat oon jo ruokkinu, kuha säikäyttelin”, sanoin ja kävelin alakertaan. Istahdin keittiön pöydän ääreen ja keitin lisää kahvia. Linakin kerkesi sisälle, ennen kun Kat sai raahattua itsensä alakertaan. Tarjoilin naisille kahvia, ja otin itsekin vielä toisen kupillisen.
---
“Se on lähtö vajaan kahden tunnin kuluttua”, sanoin, ja nousin pöydästä. “Hevoset on pihalla lastausvalmiina puoli kymmeneltä”, sanoin, heitin takin niskaani ja lähdin takaisin talliin. Lina tuli perässäni, kun Kat jäi vielä sisälle. Aloimme Linan kanssa viemään hevosia tarhaan. Päätimme viedä ensin ensimmäisen tarhan hevoset. Otin itse kouraani Assin ja Jasminin, kun Lina otti mukaansa Taavin. Seuraavaksi veimme tarhaan Toscan ja Tompan. Kun yli puolet hevosista oli tarhattu Kat ilmestyi myös pihalle ja auttoi meitä viemään loput hevosista tarhoihin. Sitten lähdimme puunaamaan kisaratsujamme.
Kat oli tehnyt jo eilen sykeröt Gagan harjaan, mutta minä en ollut tehnyt Nellalle vielä mitään. Otimme Linan kanssa Nellan käytävälle ja aloimme laittaa sitä kisakuntoon. Yhdessä saimme tamman nopeasti kuntoon. Harjan päätimme jättää liehumaan avoinna, häntäänkään emme tehneet lettiä. Nella oli hieman hämäillään koko touhusta, hieman se ärsyyntyi, kun ei päässyt kavereiden kanssa ulos, mutta rauhoittui pian. Yhdeksän maissa jätin Linan laittamaan Nellalle suojia ja loimea päälle, samalla kun lähdin itse sisälle laittamaan itseäni kuntoon. Olin laittanut kisavaatteet vaatepuulle Eelis iltana, josta nappasin ne päälleni. Vedin kisahousujen päälle paksut colitsit ja kisatakin päälle mustikkapolun logolla varustetun takin. Naamaanikin ehdin laittaa, ennen kuin aika alkoi olla lopussa.
Takaisin ulos mennessäni Bambikin oli jo ilmaantunut paikalle. Hevosten lastaus sujui ongelmitta, Gaga meni erittäin nätisti traileriin, Nellan kanssa juttelimme sillalla hetken, mutta pian molemmat hevoset olivat trailerissa. Olimme päättäneet että minä ajaisin, joten istuin ajajan penkille, Kat pelkääjän penkille ja Lina valloitti takapenkin. Sanoimme vielä heipat Bambille ja lähdimme Mustikkapolun pihasta.
---
Saavuimme Vaahterapolkuun ajoissa. Kat lähti suorittamaan lähtömaksut ja selvittämään aikataulua. Samaan aikaan otimme Linan kanssa hevoset pihalle. Nella oli täpinöissään uudella paikalla, Gaga suhtautui uuteen paikkaan hieman rennommin. Kat tuli pian takaisin ja sanoi että, ensimmäinen luokka loppuisi kohta, ja ratsastaisin toisen luokan puolessa välissä. Laitoimme siis Linan kanssa Nellan pian valmiiksi ja lähdimme kohti verkka-aluetta. Lina lähti mukaani ja Kat toivotti onnea. Lina piteli Nellaa, kun kävin itse kävelemässä rataa. Rata ei ollut vaikea, meidän pitäisi selvitä siitä hyvin, ajattelin. Kun sain radan käveltyä, täytyikin pian lähteä verryttelemään. Nella säpsyi hieman verkassa, eikä ollut aivan kuulolla. Verkkahypyt eivät menneet täydellisesti, ja radalle lähdin hieman epävarmalla fiiliksellä. Radan alussa päätin kuitenkin, että pakko meidän tästä radasta on selvitä.
Ensimmäinen pysty este ylittyi hyvin, toiselle esteelle, ristikolle tulimme pohjaan, mutta Nella ihmeen kaupalla sai pelastettua. Nella säpsyi hieman maneesin katsomopäätyä, enkä meinannut saada sitä päätyyn, joten seuraavalle sarjalle ei tullut aivan parasta lähestymisestä. Pääsimme kuitenkin molemmista esteistä yli. Seuraavana esteenä oli laine, joka ylittyi yllätyksekseni helposti, nyt kaarroimme toiselle sarjalle, toisen esteen puomi hieman kolahti, muttei pudonnut, onnekseni. Enää kaksi estettä. Okseri, ja ensimmäisenä esteenä ollut pysty toisesta suunnasta. Okseri meni hyvin. Viimeiselle esteelle pistin hevoseen vauhtia ja tulimme kovaa viimeiselle esteelle, jonka Nella hyppäsi isolla hypyllä. Radan jälkeen taputin hevosta suuresti kaulalle ja kasvoilleni nousi hymy. Ratsastin ulos maneesista, jossa Lina oli heti vastassa.
“Te teitte sen!” Lina iloitsi.
“Niinpä, puhdas rata!” iloitsin itsekin.
“Monensisko me mentiin?” kysyin.
“Toisiksi”, Lina sanoi.
“Oikeasti?” kysyin. Linan ilme kertoi, että oikeasti. Kävelin Nellalla kentällä hetken, ennen kuin luokka loppui, ja palkintojen jako alkoi. Tipuimme loppujen ratsukkojen aikana neljänsiksi, ja olimme siten ensimmäisiä ei-sijoittuneita. Kat ilmestyi Gagan kanssa myös kentälle.
“Mites meni?” Kat kysyi.
“Puhdas rata, neljänsiä, ekoja ei-sijottuneita”, selostin.
“Vau, sehän meni sitten hyvin”
“Niin meni”, sanoin. Lähdimme Kat’n kanssa yhdessä kävelemään rataa, Gagan Kat oli vienyt talliin Sessan karsinaan ja Lina piti Nellasta huolta. Radan kävelyn jälkeen Kat lähti verkkaamaan Gagan kanssa ensimmäiseen verryttelyryhmään, silä Kat starttaisi Gagan kanssa heti toisina. Me starttaisimme Nellan kanssa vasta toisiksi viimeisinä.
Kun oli Kat’n vuoro startata pyysin Linaa vahtimaan Nellaa, jotta pääsisin katsomaan heidän rataansa. Radan alku meni hyvin, mutta okserille tultaessa hyppy ei onnistunut ja puomit kolisivat maahan. Kat ratsasti radan loppuun kunnialla, ja radan lopuksi he saivat yleisöltä taputukset. Kerkesimme jutella Kat’n kanssa hetken, ennen kun minun täytyi lähteä verryttelemään uudestaan. Sovimme, että Kat tulisi katsomaan meidän suoritustamme hetken kuluttua. Toisessa verkassa Nella tuntui hyvältä ja radalle lähdimme hyvillä mielin. Hetki ennen lähtömerkkiä, huomasin Kat’n tulevan katsomoon. Lähtömerkki tuli ja oli aika aloittaa toinen rata, 70-80cm.
Radalla huomasin heti ensimmäisen esteen jälkeen tamman olevan jo hieman väsynyt, eikä rata siksi mennyt aivan putkeen. Tiet eivät olleet kaikkein parhaita, ja sarja ei onnistunut, tuloksena B-osan pudotus. Radan lopussa tamma sai silti suuret kiitokset, se oli yrittänyt parhaansa, ja yksi pudotus ei ollut huono suoritus, ainakaan tälle tammalle. Meidän jälkeemme ei ollut enää kuin yksi ratsukko, joka ratsasti puhtaan radan. Tässä luokassa olimme tuloslistassa Nellan kanssa sijalla 8. ja Kat sijalla 7. Lähdin itse Nellan kanssa kopille päin, kun Kat alkoi valmistautua Linan kanssa toiseen rataan.
Kopilla rapsutin Nellaa pitkään ja riisuin siltä varusteet. Loimitin sen ja laitoin sille kuljetussuojat jalkaan. Se sai myös juoda janoonsa ja lopuksi laitoin sen koppiin, jonne se meni ilman ongelmia. Neiti taisi oikeasti olla väsynyt päivästä. Kun Nella oli kopissa syömässä heiniä, lähdin maneesille, jonne kerkesin sopivasti seuraamaan Kat’n ja Gagan suoritusta, Liittäydyin Linan kylkeen katsomossa katsomaan. Kat’n ja Gagan yhteistyö ei aivan loistanut radalla. Tältä radalta jäi mukaan 8 virhepistettä. Tiesimme ettei se riittäisi minkäänlaiseen sijoitukseen, joten lähdimme laittamaan Gagaa lähtökuntoon, emmekä jääneet seuraamaan luokkaa loppuun.
Reilun puolen tunnin kuluttua Gagakin oli turvallisesti kopissa ja lähdimme Vaahterapolusta takaisin kohti Mustikkapolkua. Kilpailupäivä alkoi olla loppusuoralla, itse olin erittäin onnellinen, Kat ei niinkään. Tästä olisi hyvä jatkaa.
http://mustikkapolku.proboards.com/thread/71/daw-kumppanit?page=4#ixzz3N2vY5vha
7.5.2013 Ja voittaja on..
Sisään, yksi, kaksi, kolme, neljä, ulos… Yritin hengittää rauhallisesti ja kasata hermojani. Peli hermojeni suhteen oli kuitenkin jo menetetty, ja pian taas kirosanojen tulvaa ei voinut estää. Pyyhkäisin märät hiukset kasvoiltani ja katsoin vihaisena muutaman metrin päässä seisovaa, mutaista ja märkää tammaa. Tamma katsoi minua taas kerran ilmeellä:
“Ota kiinni jos saat!”
Lähdin taas kerran hivuttautumaan hitaasti kohti tammaa, mutta kun olin noin puolentoista metrin päässä, Nella päätti ottaa jalat alleen, ja juosta taas muutaman kierroksen pukkilaukkaa tarhan ympäri. Lopulta se sitten jäi seisomaan turvallisen välimatkan päähän minusta. Tarkemmin sanottua, niin kauas minusta, kun se vain pääsi tarhan aitojen sisällä.
Kaikki hevoset olivat jo tallissa odottelemassa tuntien alkua. Tai siis, kaikki paitsi Nella. Olin jahdannut hevosta varmaan kolme ikuisuutta, mutta mikään ei tuottanut tulosta. Olin yrittänyt tarjota sille ruokaakin, mutta ei mennyt läpi. On se kyllä fiksu tamma. Muutaman kerran se oli kääntänyt takapäänsä kohti minua. En voinut kuin väistää. En tosin uskonut, että se potkaisisi, mutta Nella oli ollut viimeaikoina kiimassa erittäin vaikea. Enkä ollut ainoa, joka oli jäänyt sen ja karsinan seinän väliin tallissa. Tällä hetkellä Nellan karsinaan ei saanut mennä muut kuin, minä, Kat tai neidin hoitaja Lina.
Olin pettynyt itseeni, ja samalla hevoseenkin. Olimme päässeet tamman kanssa niin pitkälle. Suhde oli alkanut olla kestävä ja luottamusta alkoi löytyä. Ja sitten tuli kevät. Aivan kuin kaikki rakennettu olisi murtunut. Tammalta ei löytynyt mitään kunnioitusta. Se tuli ihan kirjaimellisesti päälle. En enään tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. Olin yrittänyt tarjota hevoselle paljon liikuntaa, mutta silti se jaksoi vain temppuilla. Eikä se mitenkään sairaskaan ollut. Tai, olin kyllä jo aika varma, että mielisairas sen hevosen oli oltava. Onneksi se ei vielä sentään hyppinyt pystyyn tai purrut.
Yritin vielä kerran saada Nellan kiinni. Tamman lähtiessä karkuun kaaduin pyllylleni mutaan. Enää en jaksanut, juoskoon siellä itsekseen. Kävelin portille ja lähdin tallustamaan litimärkänä, housut mudassa taliin. Pystyin vain kuvittelemaan Nellan irvistelemässä takanani. Ja sade yltyi.
Toivoin että tallissa ei olisi ollut ketään. Pirtistä kuului iloinen puheensorina, mutta käytävillä ei näkynyt ketään. Hyppelin Nellan karsinalle ja heitin sen riimunnarun karsinan oveen. Sen jälkeen hipsin sisälle. Vaihdoin ratsastushousut jalkaani ja hyppelin takaisin talliin. Yritin esittää pirteää, kun muutama iloinen hoitaja tervehti minua. Hain satulahuoneesta Saken suitset ja suojat. Pau oli harjannut ponin äskettäin, joten tarkistin vain kaviot, laitoin suojat jalkaan ja suitset päähän. Sitten hävisimme ponin kanssa ulos sateeseen.
Pihassa hyppäsin ponin selkään ja ohjasin sen tielle. Sakke tuntui olevan hieman ihmeissään ratkaisusta, harvoin emäntä halusi sateessa ratsastaa. Hetken aikaa ravattuamme nostin laukan. Kaviot tömisivät vasten maata ja kaatosade hakkasi kasvoja. Silti hymy nousi kasvoille ja kannustin ponin vielä kovempaan vauhtiin. Kiisimme kiitolaukkaa pitkin tietä, ja ihme kyllä, en edes meinannut pudota, vaikkei satulaa ollutkaan. Huomasin olevamme tienristeyksessä, josta yleensä käännyin kotiinpäin. Hidastin ponin vauhdin käyntiin ja huomasin orin hengästyneen. Käänsin ponin ympäri ja lähdimme tallustamaan takaisin kohti tallia. Rauhallisesti kävellen, pitkin ohjin.
Sade alkoi hiipua, ja pian jäljellä olikin enää lammikot tiellä, sekä me, märkä ratsukko. Tallin pihaan tultaessa huomaan Kat’n tallin ovella.
“Missä ihmeessä sä olit?”
“Maastossa”, tyydyin vastaamaan.
“Sateessa?” Kat ihmetteli. En jaksanut vastata. Hyppäsin alas Saken selästä ja talutin sen talliin. Kat väisti ovelta ja heitti vielä kysymyksen:
“Miks Nella on muuten vielä ulkona?” En vastannut. Ei kiinnostanut. Hakekoon itse tamman tarhasta, jos halusi. Lopulta päätin silti sanoa jotain.
“Ei se halua tulla sisälle.”
http://mustikkapolku.proboards.com/thread/71/daw-kumppanit?page=4#ixzz3N2w4BJYE
“Ota kiinni jos saat!”
Lähdin taas kerran hivuttautumaan hitaasti kohti tammaa, mutta kun olin noin puolentoista metrin päässä, Nella päätti ottaa jalat alleen, ja juosta taas muutaman kierroksen pukkilaukkaa tarhan ympäri. Lopulta se sitten jäi seisomaan turvallisen välimatkan päähän minusta. Tarkemmin sanottua, niin kauas minusta, kun se vain pääsi tarhan aitojen sisällä.
Kaikki hevoset olivat jo tallissa odottelemassa tuntien alkua. Tai siis, kaikki paitsi Nella. Olin jahdannut hevosta varmaan kolme ikuisuutta, mutta mikään ei tuottanut tulosta. Olin yrittänyt tarjota sille ruokaakin, mutta ei mennyt läpi. On se kyllä fiksu tamma. Muutaman kerran se oli kääntänyt takapäänsä kohti minua. En voinut kuin väistää. En tosin uskonut, että se potkaisisi, mutta Nella oli ollut viimeaikoina kiimassa erittäin vaikea. Enkä ollut ainoa, joka oli jäänyt sen ja karsinan seinän väliin tallissa. Tällä hetkellä Nellan karsinaan ei saanut mennä muut kuin, minä, Kat tai neidin hoitaja Lina.
Olin pettynyt itseeni, ja samalla hevoseenkin. Olimme päässeet tamman kanssa niin pitkälle. Suhde oli alkanut olla kestävä ja luottamusta alkoi löytyä. Ja sitten tuli kevät. Aivan kuin kaikki rakennettu olisi murtunut. Tammalta ei löytynyt mitään kunnioitusta. Se tuli ihan kirjaimellisesti päälle. En enään tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. Olin yrittänyt tarjota hevoselle paljon liikuntaa, mutta silti se jaksoi vain temppuilla. Eikä se mitenkään sairaskaan ollut. Tai, olin kyllä jo aika varma, että mielisairas sen hevosen oli oltava. Onneksi se ei vielä sentään hyppinyt pystyyn tai purrut.
Yritin vielä kerran saada Nellan kiinni. Tamman lähtiessä karkuun kaaduin pyllylleni mutaan. Enää en jaksanut, juoskoon siellä itsekseen. Kävelin portille ja lähdin tallustamaan litimärkänä, housut mudassa taliin. Pystyin vain kuvittelemaan Nellan irvistelemässä takanani. Ja sade yltyi.
Toivoin että tallissa ei olisi ollut ketään. Pirtistä kuului iloinen puheensorina, mutta käytävillä ei näkynyt ketään. Hyppelin Nellan karsinalle ja heitin sen riimunnarun karsinan oveen. Sen jälkeen hipsin sisälle. Vaihdoin ratsastushousut jalkaani ja hyppelin takaisin talliin. Yritin esittää pirteää, kun muutama iloinen hoitaja tervehti minua. Hain satulahuoneesta Saken suitset ja suojat. Pau oli harjannut ponin äskettäin, joten tarkistin vain kaviot, laitoin suojat jalkaan ja suitset päähän. Sitten hävisimme ponin kanssa ulos sateeseen.
Pihassa hyppäsin ponin selkään ja ohjasin sen tielle. Sakke tuntui olevan hieman ihmeissään ratkaisusta, harvoin emäntä halusi sateessa ratsastaa. Hetken aikaa ravattuamme nostin laukan. Kaviot tömisivät vasten maata ja kaatosade hakkasi kasvoja. Silti hymy nousi kasvoille ja kannustin ponin vielä kovempaan vauhtiin. Kiisimme kiitolaukkaa pitkin tietä, ja ihme kyllä, en edes meinannut pudota, vaikkei satulaa ollutkaan. Huomasin olevamme tienristeyksessä, josta yleensä käännyin kotiinpäin. Hidastin ponin vauhdin käyntiin ja huomasin orin hengästyneen. Käänsin ponin ympäri ja lähdimme tallustamaan takaisin kohti tallia. Rauhallisesti kävellen, pitkin ohjin.
Sade alkoi hiipua, ja pian jäljellä olikin enää lammikot tiellä, sekä me, märkä ratsukko. Tallin pihaan tultaessa huomaan Kat’n tallin ovella.
“Missä ihmeessä sä olit?”
“Maastossa”, tyydyin vastaamaan.
“Sateessa?” Kat ihmetteli. En jaksanut vastata. Hyppäsin alas Saken selästä ja talutin sen talliin. Kat väisti ovelta ja heitti vielä kysymyksen:
“Miks Nella on muuten vielä ulkona?” En vastannut. Ei kiinnostanut. Hakekoon itse tamman tarhasta, jos halusi. Lopulta päätin silti sanoa jotain.
“Ei se halua tulla sisälle.”
http://mustikkapolku.proboards.com/thread/71/daw-kumppanit?page=4#ixzz3N2w4BJYE
27.12.2014 Uusi yhteinen alku
”Miksen vaan myynyt tuota”, ajattelin auton ratissa. Autoni perässä oli koppi, jonka sisässä hevoseni, Nella. Nella oli elänyt lähes vuoden ajan mukavan ylläpitoratsastajan kanssa puskahevosena, minun puolestani sama tahti olisi voinut jatkua pidempäänkin, mutta aina kaikki ei mene oman pääni mukaan. Olisin aivan hyvin voinut myydä hevoseni ja hankkia tilalle jonkun nuoren puoliverisen, jonka kanssa pääsisin toteuttamaan unelmiani kilparatsastajana isoissa luokissa. Mutta enhän voinut myydä hevostani. Olin hankkinut Nellan sen ollessa nelivuotias rääpäle, joka ei osannut mitään. Nyt se selviäisi helposti helppo B:n kisaradoista ja hyppäisi esteitäkin.
Kun olin mennyt hakemaan hevostani ylläpitokodista, se tunnisti minut. Hevonen vaikutti tyytyväiseltä suuressa tarhassaan parin ponikaverinsa kanssa. Juttelimme ylläpitäjän kanssa pitkään elämän menosta, kunnes haimme tammani tarhasta. Nella oli oppinut antamaan nätisti tarhasta kiinni. Harvoin olen nähnyt neitini kävelevän tarhasta korvat hörössä luokseni ilman taka-ajatuksia. Nopeasti hevonen oli harjattu ja laitettu kuljetuskoppiin. Koppiin laittaessa Nella hieman protestoi, mutta saimme sen kuitenkin koppiin alle viidentoista minuutin.
”Kyllä Nella ansaitsisi mahdollisuuden kanssani”, totesin puoliääneen kaartaessani auton Simoran pihaan.
Tallin pihassa tallin omistaja Odelie oli minua vastassa. Nopeasti tervehdimme toisiamme ja aloimme ottaa hevosta pois kopista. Nella puhisi ja pörisi pihamaalla ja katseli kiinnostuneen näköisenä ympärilleen korvat hörössä. Se hirnahti pari kertaa ja saikin vastauksen läheisessä tarhassa olleilta hevosilta. Veimme Nellan Odelien kanssa talliin, sen jälkeen nainen jäi näyttämään minulle paikkoja ja kertoi käytännön juttuja tallin arjesta, aikatauluista ja mistä mitäkin löytyy. Pian Odelien täytyi kuitenkin lähteä omille kiireilleen, joten jäin yksikseni talliin. Aloin raahata autostani Nellan varusteita talliin. Varusteita neidille oli kertynyt aivan liikaa. Eihän paksukarvainen suomenhevonen oikeasti voinut tarvita yhteensä seitsemää loimea tai kuutta riimua. Tavaroita kantaessani tallin ovella vastaani asteli ruskeahiuksinen, nuori nainen.
”Hei! Tarviitko sä apua?” hän kysyi.
”Moii.. Kieltämättä apu olis ihan jees. Meinaan hukkua näiden tavaroiden alle”, vastasin
”Okei, no jos mä otan täst päältä nää pari loimea?”
”Kiitos”
”Olen muuten Linnea, hevoseni asustaa täällä, sellainen hurmaava puoliveritamma.”
”Mä olen Daw, tulin hetki sitten hevoseni kanssa tänne Simoraan ja majoittuminen siis käynnissä. En vaan voi ymmärtää miten tätä tavaraa kertyy näin paljon..”
Linnea auttoi minua ystävällisesti tavararumban loppuun asti ja jutusteli kanssani niitä näitä siinä samalla. Kun tavarat oli saatu paikoilleen, hän kertoi lähtevänsä oman hevosensa luokse. Itse jäin vielä hetkeksi talliin katselemaan hevostani, kunnes lähdin kotia kohti.
Kun olin mennyt hakemaan hevostani ylläpitokodista, se tunnisti minut. Hevonen vaikutti tyytyväiseltä suuressa tarhassaan parin ponikaverinsa kanssa. Juttelimme ylläpitäjän kanssa pitkään elämän menosta, kunnes haimme tammani tarhasta. Nella oli oppinut antamaan nätisti tarhasta kiinni. Harvoin olen nähnyt neitini kävelevän tarhasta korvat hörössä luokseni ilman taka-ajatuksia. Nopeasti hevonen oli harjattu ja laitettu kuljetuskoppiin. Koppiin laittaessa Nella hieman protestoi, mutta saimme sen kuitenkin koppiin alle viidentoista minuutin.
”Kyllä Nella ansaitsisi mahdollisuuden kanssani”, totesin puoliääneen kaartaessani auton Simoran pihaan.
Tallin pihassa tallin omistaja Odelie oli minua vastassa. Nopeasti tervehdimme toisiamme ja aloimme ottaa hevosta pois kopista. Nella puhisi ja pörisi pihamaalla ja katseli kiinnostuneen näköisenä ympärilleen korvat hörössä. Se hirnahti pari kertaa ja saikin vastauksen läheisessä tarhassa olleilta hevosilta. Veimme Nellan Odelien kanssa talliin, sen jälkeen nainen jäi näyttämään minulle paikkoja ja kertoi käytännön juttuja tallin arjesta, aikatauluista ja mistä mitäkin löytyy. Pian Odelien täytyi kuitenkin lähteä omille kiireilleen, joten jäin yksikseni talliin. Aloin raahata autostani Nellan varusteita talliin. Varusteita neidille oli kertynyt aivan liikaa. Eihän paksukarvainen suomenhevonen oikeasti voinut tarvita yhteensä seitsemää loimea tai kuutta riimua. Tavaroita kantaessani tallin ovella vastaani asteli ruskeahiuksinen, nuori nainen.
”Hei! Tarviitko sä apua?” hän kysyi.
”Moii.. Kieltämättä apu olis ihan jees. Meinaan hukkua näiden tavaroiden alle”, vastasin
”Okei, no jos mä otan täst päältä nää pari loimea?”
”Kiitos”
”Olen muuten Linnea, hevoseni asustaa täällä, sellainen hurmaava puoliveritamma.”
”Mä olen Daw, tulin hetki sitten hevoseni kanssa tänne Simoraan ja majoittuminen siis käynnissä. En vaan voi ymmärtää miten tätä tavaraa kertyy näin paljon..”
Linnea auttoi minua ystävällisesti tavararumban loppuun asti ja jutusteli kanssani niitä näitä siinä samalla. Kun tavarat oli saatu paikoilleen, hän kertoi lähtevänsä oman hevosensa luokse. Itse jäin vielä hetkeksi talliin katselemaan hevostani, kunnes lähdin kotia kohti.
07.01.2015 Oikea, vasen ja väärä
Ajelin mersullani kohti Simoraa. Olin aamulla kaivanut kaapista ratsastusvarusteeni, joita en ollut hetkeen tarvinnut. Viimeisen vuoden aikana, jonka Nella oli viettänyt ylläpitäjän luona, olin ratsastanut yhteensä alle kymmenen kertaa. Olin aamulla laskeskellut, että viimeisestä ratsastuskerrastani oli reilut kaksi kuukautta. Nellankin liikutus ylläpitokodissa oli koostunut pääasiassa maastoilusta ja kaikin puolin rennosta meiningistä. Eihän tallilla jossa Nella oli majoittunut ollut maneesia, vain pieni kenttä jota ymmärtääkseni käytettiin harvoin, sillä alueen maastot olivat niin mahtavat.
Oli siis parasta aloittaa liikutuksen kannalta kevyesti, niin omani kuin Nellankin mielenterveyden kannalta. Maneesi oli siis poissuljettu vaihtoehto. Maneesi tarkoitti sekä minulle, että varmasti hevosellekin kunnon treeniä. Maastoonkaan en haluaisi yksikseni vielä lähteä, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi kenttä. Lunta oli tullut joulun jälkeen runsaasti ja pakkastakin oli riittänyt, joten uskoin kentän pohjan olevan hyvä. Tallille päästyäni aavistukseni vahvistui, kun näin yhden ratsukon laukkailevan vauhdikkaasti lumisella kentällä.
Nella oli ulkona tarhassaan parin hevoskaverinsa kanssa. Tamma oli Odelien mukaan kotiutunut oikein hyvin ja nopeasti, mikä oli aivan loistava juttu. Kutsuin tammaa tarhan portilta ja kaivoin taskustani porkkanan. Nella katsahti minua, mutta jatkoi tyytyväisenä seisoskelua viiden metrin päässä minusta. Silmissäni alkoi vilistää filmi kaikista niistä kerroista kun olin yrittänyt saada Nellaa kiinni tarhasta tuloksetta. Muutaman kerran historiassa tamma oli jouduttu jättämään ulos yöksi kun se ei ollut halunnut antaa kiinni ja tulla sisälle.
Kutsuin tammaa uudestaan ja yritin maanitella sitä luokseni, mutta se ei liikahtanutkaan. Vedin syvään henkeä ja aloin liikkua kohti tammaa askel kerrallaan, odottaen hetkeä jolloin se säntäisi vinkuen pukkilaukkaa minua pakoon. Suureksi hämmästyksekseni sain kuitenkin Nellan kiinni. Ilman yhden yhtä juoksuaskelta, ilman Nellan laukkaspurtteja ja mikä ihmeellisintä aikaa kului alle viisi minuuttia.
Tallissa oli aivan hiljaista. Hevoset olivat ulkoilemassa ja oli muutenkin vasta aamupäivä, kello lähenteli yhtätoista. Laitoin Nellan valmiiksi käytävällä. Yritin olla hoitotoimissa mahdollisimman nopea, sillä tiesin ettei tammani pitänyt pitkistä hoitohetkistä. Se kävisi vain kärttyisäksi kun joutuisi seisomaan paikoillaan pidemmän aikaa.
Kun hevoseni seisoi varusteissa ja olin itsekin lähes valmis tallin ovesta talliin saapui punahiuksinen, lyhyt nainen ison puoliverisen kanssa.
”Moikka!”, hän tervehti iloisesti.
”Moi”, vastasin.
”Sä oot varmaan Daw”, hän sanoi katsoi minua.
”Joo, olen. Ja sä olet?”
”Rawana ja tässä on Vade”, nainen sanoi ja esitteli myös hevosensa. Jäimme käytävälle keskustelemaan ja sain tietää Vaden olevan Rawanalla ylläpidossa, sekä muutamia muita juttuja. Hetken kuluttua Nella kuitenkin ilmaisi mielipiteensä paikallaan seisomisesta, joten oli aika lähteä kentälle.
Kentälle päästyäni nousin hevoseni selkään ja kiristin satulavyön. Maiskautin ratsuni liikkeelle. Kävelimme pitkät alkukäynnit pitkin ohjin. Sitten otin ohjia hieman käteeni ja kannustin Nellan raviin. Keventelin puoli pitkillä ohjilla kenttää ympäri ja pikku hiljaa keräilin ohjat tuntumalle. Nella ravasi hyvällä askeleella, mutta hyvin etupainoisesti, eikä peräänannosta ollut tietoakaan. Aloin tehdä kananmunan muotoista kuviota, oikaisten kulmat. Taivuttelin Nellaa molempiin suuntiin, tein voltteja kentän keskelle päin ja yritin hakea painoa hevosen takajaloille hidastaen ravia lähes käyntiin asti ja sitten kannustaen hevosen taas reippaampaan raviin. Nella oli jäykkä. Jäykkä kuin rautakanki. Pikkuhiljaa sain sitä taipumaan, mutta helppoa se ei ollut.
Vaihdoin suunnan vasempaan saatuani Nellan taipumaan sisään- ja ulospäin, ja jatkoin samaa tehtävää. Vasempaan Nella taipui hieman helpommin, ja etupainoisuuskin hävisi hieman. Muutin kananmunani keskiympyräksi ja nostin vasemman laukan. Nousin kevyeeseen istuntaan ja aloin etsiä laukkaan tasaista rytmiä ja asetusta. Sain laukan nopeasti hyvin rullaavaksi. Hieman etupainoinen hevonen oli vieläkin, mutta sitä ehtisi korjata myöhemminkin. Siirsin Nellan raviin ja vaihdoin suuntaa. Oikeaa laukkaa nostettaessa Nella nosti väärän laukan ainakin neljä kertaa. Kun oikea laukka vihdoin nousi, liikkui hevonen oikea lapa edellä, pää vasemmalle kääntyneenä, nelitahtista laukkaa. Hevoseni tuli kuuroksi oikealle pohkeelleni, eikä laukasta tullut mitään, joten siirsin Nellan käyntiin ja väistätin oikeaa pohjetta niin kauan, kunnes se kuunteli sitä pienestäkin merkistä. Tämän jälkeen otin laukan uudestaan. Taas ensin nousi väärä laukka, mutta jo toisella yrityksellä sain oikean laukan nousemaan. Palkitsin hevosen oikeasta laukasta ja aloin työstämään nelitahtista laukkaa paremmaksi. Tiesin, että tammani kyllä osaisi laukata oikeaankin oikein nättiä, kolmitahtista laukkaa.
Monen monta ympyrää laukattuamme, laukka muuttui vihdoin kolmitahtiseksi ja asetuskin löytyi oikeaan suuntaan. Hymy nousi huulilleni ja siirsin tamman raviin. Taivuttelin vielä ravissa hevosen kumpaankin suuntaan ja sitten siirsin Nellan käyntiin ja annoin sille pitkät ohjat. Rannekellostani katsoin, että olimme työskennelleet kentällä noin 45 minuuttia. Annoin Nellan kävellä pitkät loppukäynnit, kunnes tulin alas selästä ja lähdimme talliin.
Puoli tuntia myöhemmin Nella oli tarhassa syömässä kavereidensa kanssa violetti loimi päällä. Itse putsasin vielä hetken Nellan varusteita tallissa, toivoen ettei Nella tai sen tarhakaverit repisi riekaleiksi Nellan lähes käyttämätöntä loimea.
Oli siis parasta aloittaa liikutuksen kannalta kevyesti, niin omani kuin Nellankin mielenterveyden kannalta. Maneesi oli siis poissuljettu vaihtoehto. Maneesi tarkoitti sekä minulle, että varmasti hevosellekin kunnon treeniä. Maastoonkaan en haluaisi yksikseni vielä lähteä, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi kenttä. Lunta oli tullut joulun jälkeen runsaasti ja pakkastakin oli riittänyt, joten uskoin kentän pohjan olevan hyvä. Tallille päästyäni aavistukseni vahvistui, kun näin yhden ratsukon laukkailevan vauhdikkaasti lumisella kentällä.
Nella oli ulkona tarhassaan parin hevoskaverinsa kanssa. Tamma oli Odelien mukaan kotiutunut oikein hyvin ja nopeasti, mikä oli aivan loistava juttu. Kutsuin tammaa tarhan portilta ja kaivoin taskustani porkkanan. Nella katsahti minua, mutta jatkoi tyytyväisenä seisoskelua viiden metrin päässä minusta. Silmissäni alkoi vilistää filmi kaikista niistä kerroista kun olin yrittänyt saada Nellaa kiinni tarhasta tuloksetta. Muutaman kerran historiassa tamma oli jouduttu jättämään ulos yöksi kun se ei ollut halunnut antaa kiinni ja tulla sisälle.
Kutsuin tammaa uudestaan ja yritin maanitella sitä luokseni, mutta se ei liikahtanutkaan. Vedin syvään henkeä ja aloin liikkua kohti tammaa askel kerrallaan, odottaen hetkeä jolloin se säntäisi vinkuen pukkilaukkaa minua pakoon. Suureksi hämmästyksekseni sain kuitenkin Nellan kiinni. Ilman yhden yhtä juoksuaskelta, ilman Nellan laukkaspurtteja ja mikä ihmeellisintä aikaa kului alle viisi minuuttia.
Tallissa oli aivan hiljaista. Hevoset olivat ulkoilemassa ja oli muutenkin vasta aamupäivä, kello lähenteli yhtätoista. Laitoin Nellan valmiiksi käytävällä. Yritin olla hoitotoimissa mahdollisimman nopea, sillä tiesin ettei tammani pitänyt pitkistä hoitohetkistä. Se kävisi vain kärttyisäksi kun joutuisi seisomaan paikoillaan pidemmän aikaa.
Kun hevoseni seisoi varusteissa ja olin itsekin lähes valmis tallin ovesta talliin saapui punahiuksinen, lyhyt nainen ison puoliverisen kanssa.
”Moikka!”, hän tervehti iloisesti.
”Moi”, vastasin.
”Sä oot varmaan Daw”, hän sanoi katsoi minua.
”Joo, olen. Ja sä olet?”
”Rawana ja tässä on Vade”, nainen sanoi ja esitteli myös hevosensa. Jäimme käytävälle keskustelemaan ja sain tietää Vaden olevan Rawanalla ylläpidossa, sekä muutamia muita juttuja. Hetken kuluttua Nella kuitenkin ilmaisi mielipiteensä paikallaan seisomisesta, joten oli aika lähteä kentälle.
Kentälle päästyäni nousin hevoseni selkään ja kiristin satulavyön. Maiskautin ratsuni liikkeelle. Kävelimme pitkät alkukäynnit pitkin ohjin. Sitten otin ohjia hieman käteeni ja kannustin Nellan raviin. Keventelin puoli pitkillä ohjilla kenttää ympäri ja pikku hiljaa keräilin ohjat tuntumalle. Nella ravasi hyvällä askeleella, mutta hyvin etupainoisesti, eikä peräänannosta ollut tietoakaan. Aloin tehdä kananmunan muotoista kuviota, oikaisten kulmat. Taivuttelin Nellaa molempiin suuntiin, tein voltteja kentän keskelle päin ja yritin hakea painoa hevosen takajaloille hidastaen ravia lähes käyntiin asti ja sitten kannustaen hevosen taas reippaampaan raviin. Nella oli jäykkä. Jäykkä kuin rautakanki. Pikkuhiljaa sain sitä taipumaan, mutta helppoa se ei ollut.
Vaihdoin suunnan vasempaan saatuani Nellan taipumaan sisään- ja ulospäin, ja jatkoin samaa tehtävää. Vasempaan Nella taipui hieman helpommin, ja etupainoisuuskin hävisi hieman. Muutin kananmunani keskiympyräksi ja nostin vasemman laukan. Nousin kevyeeseen istuntaan ja aloin etsiä laukkaan tasaista rytmiä ja asetusta. Sain laukan nopeasti hyvin rullaavaksi. Hieman etupainoinen hevonen oli vieläkin, mutta sitä ehtisi korjata myöhemminkin. Siirsin Nellan raviin ja vaihdoin suuntaa. Oikeaa laukkaa nostettaessa Nella nosti väärän laukan ainakin neljä kertaa. Kun oikea laukka vihdoin nousi, liikkui hevonen oikea lapa edellä, pää vasemmalle kääntyneenä, nelitahtista laukkaa. Hevoseni tuli kuuroksi oikealle pohkeelleni, eikä laukasta tullut mitään, joten siirsin Nellan käyntiin ja väistätin oikeaa pohjetta niin kauan, kunnes se kuunteli sitä pienestäkin merkistä. Tämän jälkeen otin laukan uudestaan. Taas ensin nousi väärä laukka, mutta jo toisella yrityksellä sain oikean laukan nousemaan. Palkitsin hevosen oikeasta laukasta ja aloin työstämään nelitahtista laukkaa paremmaksi. Tiesin, että tammani kyllä osaisi laukata oikeaankin oikein nättiä, kolmitahtista laukkaa.
Monen monta ympyrää laukattuamme, laukka muuttui vihdoin kolmitahtiseksi ja asetuskin löytyi oikeaan suuntaan. Hymy nousi huulilleni ja siirsin tamman raviin. Taivuttelin vielä ravissa hevosen kumpaankin suuntaan ja sitten siirsin Nellan käyntiin ja annoin sille pitkät ohjat. Rannekellostani katsoin, että olimme työskennelleet kentällä noin 45 minuuttia. Annoin Nellan kävellä pitkät loppukäynnit, kunnes tulin alas selästä ja lähdimme talliin.
Puoli tuntia myöhemmin Nella oli tarhassa syömässä kavereidensa kanssa violetti loimi päällä. Itse putsasin vielä hetken Nellan varusteita tallissa, toivoen ettei Nella tai sen tarhakaverit repisi riekaleiksi Nellan lähes käyttämätöntä loimea.
07.01.2015 Loppiaismaastossa
Nella heilutti päätänsä ja kuopi kaviollaan maata. Välillä se vinkui ja steppasi paikoillaan. Äskeinen hankilaukkakilpailu ei ollut vienyt tamman energiaa ollenkaan. Olimme voittaneet kilpailun, ja olimme todellakin menneet lujaa. Nella vain päätti mennä, eikä minulla ollut siihen mitään sanottavaa. Matkan varrella pukit lentelivät, onneksi pysyin selässä. Maaliviivan jälkeen tamma ei olisi millään halunnut pysähtyä, tai hiljentää askellajia muutenkaan. Siksi päätinkin, että maastoa varten kävisin laittamassa tammalle hieman enemmän rautaa suuhun, ihan vain varmuuden vuoksi.
Nellalla oli huono päivä, se oli äksyillyt koko päivän ja sen oli lähes mahdotonta kävellä rauhallisesti, rentoutumisesta puhumattakaan. Yleensä melko rauhallinen tammani, oli siis mitä luultavammin kerännyt pöllöenergiaa parista kovasta pakkaspäivästä, jolloin en ollut päässyt tallille liikuttamaan neitiä.
Odelie ohjeisti ratsukkoja jonoon tallin pihalla: ”Orit eteen ja tammat taakse!” Menin jonoon Mikasan ja Iran perään, arvelin olevan turvallisinta, että olisimme Nellan tarhakaverin perässä ja samalla saisin mahdollisuuden tutustua tämän tarhakaverin omistajaan. Letka lähti käynnissä liikkeelle, lumihiutaleiden leijaillessa maahan. Tammani puhisi ja hötkyi, eikä olisi halunnut kävellä lähes jonon viimeisenä ollenkaan. Pikkuhiljaa se alkoi kuitenkin rauhoittua ja itse pääsin tekemään lähempää tuttavuutta Mikasaan, joka oli myös muuttanut Simoraan lähiaikoina. Minun oli helppo jutella Mikasan kanssa. Hänellä juttua riitti, mikä oli hyvä, sillä siten minun ei tarvinnut keksiä puheenaihetta.
”Voi kuinka ihanaa on päästä maastoon”, Mikasa sanoi.
”Niin mustakin, nyt pitää pitää silmät tarkkana, että voi myöhemminkin ratsastaa näitä samoja reittejä”, vastasin.
”Mietin juuri ihan samaa, kartasta katselin että täällä on muutenkin tosi hyvät maastoreitit, en malta odottaa, että pääsen kokeilemaan niitä kaikkia!”
”En mäkään. Mehän voitais lähteä joku päivä yhdessä maastoon, vai?” ”Joo, tottakai!”
Keskustelumme keskeytyi Odelien huutoon: ”Ravia!” Pitkä letka lähti ravaamaan tietä pitkin. Nellan rauhallisuus oli taas tiessään, tamma puhisi ja sekoili jaloissaan, kun olisi niin mielellään vaihtanut ravin astetta kovempaan askellajiin. Onnekseni en ollut ainoa, jonka hevonen kävi kierroksilla, sillä myös Hannen Teukka näytti jonon etupäässä kovin energiseltä.
Maaston loppupuolella Nella alkoi vihdoin rauhoittua ja rentoutua. Itsekin rentouduin samalla ja pystyin vain nauttimaan maastosta. Tallille takaisin päästyämme sormeni olivat lähes tunnottomat ja varpaitakin paleli, mutta olin silti hymyissä suin. Nellallekin maasto teki selvästi hyvää. Lähtiessä ylienerginen hevoseni oli maaston aikana rentoutunut ja rauhoittunut. Se näytti tyytyväiseltä.
Nellalla oli huono päivä, se oli äksyillyt koko päivän ja sen oli lähes mahdotonta kävellä rauhallisesti, rentoutumisesta puhumattakaan. Yleensä melko rauhallinen tammani, oli siis mitä luultavammin kerännyt pöllöenergiaa parista kovasta pakkaspäivästä, jolloin en ollut päässyt tallille liikuttamaan neitiä.
Odelie ohjeisti ratsukkoja jonoon tallin pihalla: ”Orit eteen ja tammat taakse!” Menin jonoon Mikasan ja Iran perään, arvelin olevan turvallisinta, että olisimme Nellan tarhakaverin perässä ja samalla saisin mahdollisuuden tutustua tämän tarhakaverin omistajaan. Letka lähti käynnissä liikkeelle, lumihiutaleiden leijaillessa maahan. Tammani puhisi ja hötkyi, eikä olisi halunnut kävellä lähes jonon viimeisenä ollenkaan. Pikkuhiljaa se alkoi kuitenkin rauhoittua ja itse pääsin tekemään lähempää tuttavuutta Mikasaan, joka oli myös muuttanut Simoraan lähiaikoina. Minun oli helppo jutella Mikasan kanssa. Hänellä juttua riitti, mikä oli hyvä, sillä siten minun ei tarvinnut keksiä puheenaihetta.
”Voi kuinka ihanaa on päästä maastoon”, Mikasa sanoi.
”Niin mustakin, nyt pitää pitää silmät tarkkana, että voi myöhemminkin ratsastaa näitä samoja reittejä”, vastasin.
”Mietin juuri ihan samaa, kartasta katselin että täällä on muutenkin tosi hyvät maastoreitit, en malta odottaa, että pääsen kokeilemaan niitä kaikkia!”
”En mäkään. Mehän voitais lähteä joku päivä yhdessä maastoon, vai?” ”Joo, tottakai!”
Keskustelumme keskeytyi Odelien huutoon: ”Ravia!” Pitkä letka lähti ravaamaan tietä pitkin. Nellan rauhallisuus oli taas tiessään, tamma puhisi ja sekoili jaloissaan, kun olisi niin mielellään vaihtanut ravin astetta kovempaan askellajiin. Onnekseni en ollut ainoa, jonka hevonen kävi kierroksilla, sillä myös Hannen Teukka näytti jonon etupäässä kovin energiseltä.
Maaston loppupuolella Nella alkoi vihdoin rauhoittua ja rentoutua. Itsekin rentouduin samalla ja pystyin vain nauttimaan maastosta. Tallille takaisin päästyämme sormeni olivat lähes tunnottomat ja varpaitakin paleli, mutta olin silti hymyissä suin. Nellallekin maasto teki selvästi hyvää. Lähtiessä ylienerginen hevoseni oli maaston aikana rentoutunut ja rauhoittunut. Se näytti tyytyväiseltä.